Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajankohtaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajankohtaista. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. elokuuta 2014

Uusia tuulia ulkomuodossa

Päivittelin tämän uuden tulemisen myötä myös blogin ulkoasua. Mitään mykistävää spektaakkelia ei ole tarjolla, mutta tuo sunnuntaipuhteena askarreltu muutaman minutin otsikkohärpäke on tyhjää (ja entistä bloggerin otsikkoviritelmää) parempi. Vai mitä?

Tältä me näytetään nyt.


Tältä näytti ennen. Olihan tässä jotain minimalistista eleganssia.

Vähän harmaahan tuo on. Ehkä se on tämä syksy. Tai sitten mulla on joku kausi.

Ulkomuotomuutokset eivät koske kirjoittajaa. Samalla pärställä mennään, vaikka profiilikuvan vaihdoinkin.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Moi! Mitä kuuluu?

Puhaltelen pölyjä tästä blogista. Muistelen, että minusta oli kiva kirjoittaa tätä.

No mitäpä kuuluu?
Kännykän mukaan olen jaloitellut tänä kesänä monessa paikassa.
Olen edelleen erään julkishallinnollisen organisaation verkkotoimituksessa. On ollut mielenkiintoista. Olen päässyt tekemään kaikenlaisia viestinnän juttuja ja oppinut hurjasti. Nykyään kykenen vähän ajattelemaan töiden jälkeen.

Olen edelleen opiskelija. Graduun en ole koskenut. Työsoppari loppuu lokakuun alussa, joten jatkan sitten gradun piiperrystä. Opintopisteitä ei juuri ole kertynyt lisää.

Uudenvuodenlupaus ei pitänyt. Olen elänyt ihan yhtä vähän kuin ennenkin. En ole pitänyt teemakuukausia. Minulla on silti ollut aika kivaa. 

Kympin kahvinkeittimen on korvannut kalliimpi malli. Olen tehnyt samoja ruokia kuin ennenkin. Olen naimisissa saman miehen kanssa. Samat kissat pyörivät jaloissa. Olen edelleen sama tyyppi kuin 16-vuotiaana kesätyöläisenä ja 23-vuotiaana ruokabloggaajana.

Olen aika onnellinen, vaikka kaikki on vieläkin kesken. Keskeneräisyys on tietyllä tavalla huojentavaa. Voin muuttua ja muuttaa suuntaa. Voin tehdä ihan mitä vain.

Juuri nyt elän ja hengitän. 

torstai 12. joulukuuta 2013

Pöhinää!


Ylen lukijat valitsivat vuoden sanaksi pöhinän. Oiva sana, ainakin kun sitä vertaa muihin tarjokkaisiin kuten natsitorttuun ja kestävyysvajeeseen. Ylen mukaan alun perin huumausaineen lempinimenä tunnettu vuoden sana on alkanut merkitä kohinaa sosiaalisessa mediassa. Itse yhdistän pöhinän muuhunkin hyväntuuliseen meininkiin ja kuhinaan, ehkä jopa takavuosien hittiin hyvään pössikseen. Pöhinällä on tosiaan alkujaan tarkoitettu amfetamiinia ja pöhinää on pidetty yleensä päihteisiin liittyvänä hedonistisena kokemuksena. Vaikka sekä pöhinällä että pössiksellä on päihdemenneisyytensä, ovat laitakaupungin kaverit nykyään ihan salonkikelpoisia. Hyvää pöhinää mainostavat niin Leijonat kuin Aalto-yliopisto,ja Raxu remppaa elämäänsä pössis kohillaan.

Sanaston kehitys on kiehtovaa. On hassua, miten pienen piirin slangi-ilmaukset löytävät tiensä koko kansan huulille. Samalla sanojen merkitys ainakin jossain määrin muuttuu, vaihtuu tai laajenee. Usein käy niin, että muotisanan käyttäjä ei lopulta tiedä tuon taivaallista alkuperäisestä merkityksestä. Tuskinpa Aalto-yliopistokaan aikoo nostaa Suomea murroksesta hyvillä huumeilla.