Moi! Mitä kuuluu?

Puhaltelen pölyjä tästä blogista. Muistelen, että minusta oli kiva kirjoittaa tätä.

No mitäpä kuuluu?

Kännykän mukaan olen jaloitellut tänä kesänä monessa paikassa.

Olen edelleen erään julkishallinnollisen organisaation verkkotoimituksessa. On ollut mielenkiintoista. Olen päässyt tekemään kaikenlaisia viestinnän juttuja ja oppinut hurjasti. Nykyään kykenen vähän ajattelemaan töiden jälkeen.

Olen edelleen opiskelija. Graduun en ole koskenut. Työsoppari loppuu lokakuun alussa, joten jatkan sitten gradun piiperrystä. Opintopisteitä ei juuri ole kertynyt lisää.

Uudenvuodenlupaus ei pitänyt. Olen elänyt ihan yhtä vähän kuin ennenkin. En ole pitänyt teemakuukausia. Minulla on silti ollut aika kivaa. 

Kympin kahvinkeittimen on korvannut kalliimpi malli. Olen tehnyt samoja ruokia kuin ennenkin. Olen naimisissa saman miehen kanssa. Samat kissat pyörivät jaloissa. Olen edelleen sama tyyppi kuin 16-vuotiaana kesätyöläisenä ja 23-vuotiaana ruokabloggaajana.

Olen aika onnellinen, vaikka kaikki on vieläkin kesken. Keskeneräisyys on tietyllä tavalla huojentavaa. Voin muuttua ja muuttaa suuntaa. Voin tehdä ihan mitä vain.

Juuri nyt elän ja hengitän. 

Tekstikooma, kuva-ahdistus

Pahoittelen syvästä hiljaisuudesta niiltä, jotka tätä blogia lukevat (eli ilmeisesti en keneltäkään, anyone?). Kävi nimittäin niin, että aloitin tammikuun alussa harjoittelijana erään julkishallinnollisen organisaation verkkoviestinnässä. Tämä tarkoittaa sitä, että nakutan hulluna tekstiä päivät pitkät ja yritän epätoivoisesti saada kehnoilla valokuvaajan lahjoillani jotain suhrua nettiuutisiin. On ollut hurjan opettavaista, hurjan kivaa, hurjan jännää ja ihan vähän uuvuttavaa.

Uupumus näkyy siinä, että kotona ei jaksa nakuttaa eikä kuvata yhtään. Ajattelunkin laita on vähän niin ja näin. Esimerkiksi tänään kävelin kotiin ja ihmettelin, miksi maassa on helkkaristi karkkia. Sitten muistin, että olin juuri tuupannut nettiin uutisen penkkareista. Rairai.

Ihan kiusallanikaan en pistä tähän mitään kuvaa. Nih!

283 opintopistettä myöhemmin

Rakas Eeva!

Seisot siinä yliopiston lähettämä paksu kirjekuori käsissäsi. Ihan kohta sinä soitat siskollesi ja tulevalle aviomiehellesi. Sitä ennen minä haluan sanoa sinulle muutaman sanan.

Ihan ensin minä tahdon onnitella sinua. Vain minä tiedän, miten paljon sinä olet nähnyt vaivaa tuon kirjekuoren eteen. Minä tiedän, miten sanat ovat menneet solmuun ja miten kirjaimet ovat asettuneet väärään järjestykseen tai unohtuneet kokonaan. Tiedän, miten olet tankannut tavuja ja tehnyt ylimääräisiä kesäläksyjä. Joku toinen olisi kyynistynyt ja kääntänyt selkänsä, mutta sinä menit rakastumaan niihin solmuun meneviin sanoihin. Käänsit, väänsit ja tankkasit niin kauan, että ne alkoivat soljua sinun tahtosi mukaan. Sinulle tuo paperinippu ei ole vain todistus hyvin luetuista pääsykoekirjoista, se on saavutus yli vuosikymmenen työstä.

Älä koskaan väheksy sitä saavutusta. Älä ikinä sano, että sinä luet vain suomen kieltä ja olet vain humanisti. Tulet kuulemaan loputtomasti vitsejä, joissa naureskellaan sille, että kyllähän nyt jokainen omaa äidinkieltään osaa. Sinun ei tarvitse itse alentua kertomaan samoja vitsejä. Seiso valintojesi takana pää pystyssä. Ne ovat sinun valintojasi, olet tehnyt ne itseäsi varten. Minä tunnen sinut. Sinä tahdot tehdä järkeviä valintoja, mutta kuuntele välillä sydäntäsi. CV ei ole koko elämäsi.

Älä menetä sitä paloa, joka on nyt sisässäsi. Se on välillä hukassa aikaisina aamuina tai unohtuu tenttikirjojen väliin, mutta etsi se uudestaan. Muista se puhdas oivalluksen ilo, joka valtasi sinut pääsykokeessa. Vala hyvä perusta opinnoillesi, mutta muista, että opintorekisteriotteeseen mahtuu huonojakin arvosanoja. Kaikessa ei ole pakko loistaa. Mene tekemään se tentti heti alta pois ja elä sen kakkosen kanssa. Et sinä lue sen enempää, vaikka kuinka vetkuttelet. Ja herran tähden, älä jätä sitä pakollista ruotsin kirjallista kurssia viimeiseen vuoteen!

Ole rohkea. Älä anna pelon lamauttaa sinua. Äläkä ainakaan pelkää sitä, mitä muut ajattelevat. Kukaan ei muista seminaarissa esittämääsi typerää kysymystä kymmenen vuoden kuluttua, mutta sinä ehkä muistat, että uskalsit avata suusi. Tutustu uusiin ihmisiin. Mene! Koe! Elä vähän! Kadu mieluummin tehtyjä kuin tekemättömiä asioita. Luota siihen, että elämä kantaa. Yritä muistaa se vielä viimeisenäkin opiskeluvuotena.