Pulleat leivät uunista ulos

Olen syönyt tällä viikolla mm. pakastepitsaa ja kalapuikkoja. Ei kovin mieltä ylentävää. Tänään tahdoinkin sitten oikeaa tuoretta ruokaa, nopeasti. Koska vastapaistettu leipä on milteipä tuorein tietämäni asia, tein pitaleipiä. Sisään upposi halloumia, tsatsikia, salaattia, tomaattia ja punasipulia. Suitsaitsukkelaa ja ah, mieleni yleni jostain kolmosen tasolta ainakin kasipuoleen. Tähän voisi laittaa sen yhden einesfirman sloganin, mutta eiköhän ne einekset ole tältä viikolta nähty.

Uunissa leivät sanovat puffhuijaa ja pullistavat itsensä.

Pitaleivät (10 kpl)

7–8 dl vehnäjauhoja

3  dl kädenlämpöistä vettä

25 g hiivaa

1 tl suolaa

1 tl sokeria

1 rkl öljyä

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita joukkoon muut aineet mukaan lukien suurin osa jauhoista. Taikina kannattaa jättää hiukan löysähköksi. Vaivaa taikina ja anna kohota liinan alla n. 30 min.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyöritä taikinasta kymmenen palloa ja kaulitse ne runsaan jauhotuksen kera 1-2 cm paksuisiksi. Nostata leivinpaperilla suojatulla pellillä 10 min. Kohotus on tärkeää, sillä muuten leivät jäävät littanoiksi!

Paista uunin ylätasolla 5–10 minuuttia kunnes leivät ovat kohenneet ja saaneet kauniin värin. Pitaleivät muodostavat noustessaan taskun, joten älä pistele niitä haarukalla tai avaa uunia paiston aikana.

Alkuperäinen resepti: Valio. 

Monitasoista piirakkanostalgiaa

Kuten blogin ensimmäisessä postauksessa sanoin, olen pitänyt aiemmin jos jonkinmoisia blogeja. Yksi niistä oli ruokablogi, joka ei ollut kovinkaan innovatiivinen eikä kovinkaan pitkäikäinen. Pelastin sen arkistosta kuitenkin yhden reseptin, joka on minulle kovin rakas. Olen saanut reseptin isän työkaverilta joskus yläasteaikoina ja leivoin tätä herkkua jäähyvästeiksi, kun lopetin työt ekassa ihkaoikeassa kesätyöpaikassani. Ajatella, olin silloin 16-vuotiaana kesätyöläisenä ja 22-vuotiaan ruokabloggarina sama ihminen kuin nyt. Tosin ihmisen solukko kuulemma uusiutuu seitsemässä vuodessa.

"Nyt on ollut kiire. Ja kun on kiire, on ihanaa saada ruokaa nopeasti ja helposti. Ja kaikkein parasta on, että ruokaa on valmiina jääkaapissa. Parhautta on myös se, että on jokin mukava herkkupala odottamassa sitä kaikkein angstisinta hetkeä." Ajatuksia vuodelta 2009. 

Yhäkin on muuten kivaa, jos angstisinta hetkeä odottaa jääkaapissa jokin herkku. Tämä piirakka on helppo, huokea ja hyvänmakuinen eli juuri oivallinen arjen piristäjä. Parhaimmillaan tämä on jääkaappikylmänä, joten kannattaa malttaa seuraavaan päivään.

Ruokakuvaa vuodelta 2009.

Rahkapiirkka (2 vuoallista/pellillinen)

Pohja
4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhoja
2 rkl vaniljasokeria
250 g sulaa margariinia/voita

Sekoita kaikki aineet yhteen ja siirrä n. 1/3 taikinasta toiseen kulhoon. Lisää suurempaan osaan

1 kananmuna
1 purkki kerma-/kevytviiliä

Täyte
2 prk rahkaa
2 kananmunaa
1 lasi sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

Sekoita kaikki täytteen aineet yhteen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kaada täyte taikinan päällä. Loppu (siis alussa erotettu 1/3-taikina) taikina täytteen päälle muruiksi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min. Mittalasina olen itse käyttänyt 2 dl vetoista mukia.

Halloweenhilloa

Halloweenin vietto tänä viikonloppuna jäi aika vähäiseksi. Teinpähän kuitenkin teemaan sopivaa hilloa, jota aiomme kohta mupeltaa halloumhampurilaisten kanssa. Tässäpä siis paholaisen hillon ohje. Alkuperäinen resepti on Kotikokista, mutta tulisuuden ystävänä lisäsin reseptiin reilun tujauksen chiliä. Ujomman chilin ystävän kannattaa varmasti tehdä hillo alkuperäisen reseptin mukaan.

Paholaisen hillo

1 punainen paprika

1 pienehkö sipuli

2 punaista chilipalkoa

2 valkosipulin kynttä

2 tl chlitahnaa

1 tölkki tomaattimurskaa (chilillä maustettua) (375 g)

1 rkl etikkaa

1 dl hillosokeria

1 tl suolaa

mustapippuria

Leikkaa paprika ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Halkaise chilit ja poista niistä siemenet, pilko pieniksi kuutioiksi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen, kunnes seos paksunee. Tarjoile esim. hampurilaisen välissä.

Alkuperäinen resepti Hillda, kotikokki.fi.

Hienostuneempaa huikopalaa

Kukapa ei leipoisi lastenkutsuille Torta di Castagne e Cioccolatoa tai pyytäisi lempiarkkitehdiltaan pienoismallia suunnittelemastaan ruuasta? Jokainenhan käyttää keittiössään tietysti vain vapaana kasvatettua kotikoulutettua luomukanaa ja tilaa raaka-aineensa tiettömän tien takaa. Lihaliemikuutioita käyttävät vain ne, joilla ei ole itsekunnioitusta.

"Beauty is food. Food is beauty. Batter hides beauty.
Imagine Brad Pitt coated in this hideous, crispy, orange gunk. What a desecration." Kuva BBC.

Ruokaohjelmat, blogit, lehtijutut ja keittokirjat esittävät tietynlaisen kuvan ruuasta ja syömisestä. Jos saan sanoa, se kuva on välillä kovin pintasiloteltu ja ylenpalttisen hienostunut kampasimpukoineen ja samppanjabrunsseineen. Samaan syssyyn kun vielä heittää kaikki intohimoiset ruokavaliohurahtaneet GI-dieetteineen, karppauksineen ja viiskakkosineen, alkaa arkisen makaronilaatikon syöminen tuntua siltä kuin kertoisi piikittävänsä natriumglutamaattia suoraan suoneen. Vaikka kotoilu, alusta asti itse tekeminen ja perusraaka-aineiden kunnioitus ovat minustakin pelkästään kannatettavia arvoja, livahtavat ruokapöytäkeskustelut helposti snobbailun puolelle.

Minusta onkin ollut riemastuttavaa katsoa BBC:n jo vuonna 2003 ilmestynyttä Posh Noshia, joka onnistuu yhä osumaan ruokasnobbailun ytimeen ja saa minut tikahtumaan nauruun. Posh Noshin keittiössä keikaroivat ja jännittävää ruokatermistöä viljelevät Simon ja Minty, hienostoravintolan omistava ylempiluokkainen brittipariskunta. 10-minuuttisiin jaksoihin on saatu mahtumaan sellainen määrä sosioekonomista turhautumista ja ruokakeikarointia, että jo yhden jakson katsomalla saa tarpeelliset hiven- ja ravintoaineet estämään alkavan snobbailujomotuksen. Jo puhjenneeseen akuuttiin fiineilykohtaukseen suosittelen hoidoksi joko kaikkien jaksojen putkeen katsomista tai pitkäaikaisempaa päivittäistä käyttöä. Kaikki jaksot löytyvät YouTubesta.

Äpylit käyttöön!

Apple pie, tuo amerikkalaisuuden symboli. Sitä on pakko tehdä kerran syksyssä. Varsinkin, jos saa tuhottomasti äpyleitä vanhemmilta. (Äpyli on tietysti omena fingelskaksi, ollaanhan tässä amerikkalaisen reseptin äärellä. Hehheh.)

Kinuskikissan reseptiä olen käyttänyt jo useampana vuotena, tosin tällä kertaa vähän sovelsin täytettä. Ensinnäkään en kuorinut omenoita, koska ne olivat kotimaisia. Edellisinä vuosina täyte on jäänyt mielestäni vähän kovaksi tunnin paistelusta huolimatta, joten tällä kertaa pehmensin omenoita hetken kattilassa pienen voinokareen kera. Kannatti kyllä, sillä täytteestä tuli ihanan pehmeää. Tarjoilin piirakan inkivääri-kanelikermavaahdon kera. Oli kuulemma "paras tämmönen omenajuttu, mitä oot vähään aikaan tehnyt". Uuh, leipuri-itseluottamukseni nousi juuri kolme pykälää.

Sydämet on vinksallaan!

Apple Pie

Pohja:
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
¼ tl suolaa
150 g voita tai margariinia
½ dl vettä

Täyte:
1 kg omenoita
1 ½ dl fariinisokeria (itse käytin ruskeaa ruokosokeria)
3 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
3 rkl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua
n. 1 ½ cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl voita

Voiteluun:
1 muna
hyppysellinen ruokosokeria

Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Paloittele joukkoon voi. Nypi voi ja jauhot sekaisin ja lisää joukkoon nopeasti sekoittaen vesi. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.

(Kuori omenat) ja poista omenankodat. Leikkaa lohkoiksi ja halkaise lohkot kahtia.  Sekoita omenoiden joukkoon fariini- ja vaniljasokeri, kaneli ja sitruunamehu. Hauduta omenia laakeassa kattilassa tai pannussa voinokareen kanssa miedolla lämmöllä, kunnes omenat ovat hieman pehmenneet ja niiden rakenne alkaa hiukan rikkoutua. Sekoita joukkoon perunajauho.

Voitele piirakkavuoka. Kauli puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä hieman vuoan pohjaa suuremmaksi levyksi. Nosta taikina vuokaan ja tasoittele reunat. Kaada omenaseos vuokaan. Kauli loput taikinasta leivinpaperin päällä vuoan halkaisijan kokoiseksi levyksi. Leikkaa levyyn aukkoja veitsellä tai piparimuotilla. Kippaa taikinalevy leivinpaperin avulla vuoan päälle. Painele reunat kiinni pohjataikinaan ja asettele kuviot siististi. Pyyhi pullasudilla mahdolliset jauhot taikinan päältä. Voitele taikinakansi munalla ja ripottele päälle hiukan sokeria. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 60 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hennosti väriä.

Alkuperäinen resepti: Kinuskikissa

Matkassa parasta on kotiinpaluu

Matka oli ihana, vaan onpa ollut ihanaa olla kotona. Olen ihan tohkeissani pyörinyt kotona ja etenkin keittiössä. Lupaan kertoa aatteitani Splitistä, mutta nyt on pullan aika.

Oma koti korvapuusti, vaikka on muukin maailma makea.

Lisää perusruokaa

Viime viikolla kurpitsan kanssa kävi niin köpelösti, että tein koko loppuviikon ruokia, jotka eivät ole ikinä epäonnistuneet. Vähän tylsää kieltämättä kierrättää vuodesta toiseen samoja reseptejä, mutta joskus vaan on mentävä sieltä mistä aita on matalin. Toivottavasti Splitin loma tuo uutta inspiraatiota kokkailuihin.

Tällaisia arkisia pika-pika-pastoja on varmasti netti pullollaan, vaan kannanpa minäkin oman korteni kekoon. Tämä on nopeaa, hyvää ja helppoa. Pinaatin, fetan ja valkosipulin liitto on vastustamaton! En muista mistä reseptin olen aluperin löytänyt, mutta ainakin Pirkalta löytyy hyvin samanoloinen pasta.

Feta-pinaattipasta (2 annosta)

1,5 tl voita
1,5 tl oliiviöljyä
1 punasipuli
3 valkosipulin kynttä
125 g tuoretta babypinaattia
250 g kirsikkatomaatteja
100 g fetajuustoa
mustapippuria
n. 200 g kuivapastaa (esim. tagliatellea tai spagettia)

Leikkaa punasipuli ja valkosipulin kynnet ohuiksi viipaleiksi ja hauduta ne paistinpannulla voi-öljyseoksessa melko pehmeiksi. Laita reilusti suolalla maustettu pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää pannulle huolellisesti pesty ja valutettu pinaatti sekä halkaistut kirsikkatomaatit. Lisää pasta keitinveteen. Pastan ollessa kypsää on pinaattiseoskin kutakuinkin valmista. Sekoita valutettu pasta ja pinaattiseos yhteen, murustele päälle fetaa, mausta mustapippurilla ja nauti.

Itse käytin tällä kertaa vihreää pinaattipastaa, jota sattui löytymään kaapista. Olipahan ainakin värikästä! 

Perusasioiden äärelle

Kurpitsamokasta järkyttyneenä olen pidättäytynyt viime päivät tutuissa ja satavarmoissa resepteissä. Kaiken lisäksi joku Hullujen Päivien tarjouksista päättävä tyyppi on selvästi ihastunut näihin halloumifajitaksiin, sillä melkein kaikki tarvittavat ainekset olivat tarjouksessa. Jee!

Itse tykkään kovasti erilaisista tortilloista, tacoista ja fajitaksista. (Tosin en ole ihan varma mitä eroa näillä on. Tacot kai ovat niitä kovakuorisia, mutta entäs miten eroavat tortillat ja fajitakset?)

Olen aika laiska vääntämään montaa eri täytettä, sillä siellä lätyn sisällä ne kuitenkin menevät sekaisin. Teenkin aika usein tuollaisen vähän rouheamman guacamolesalaatin erillisen tuoresalsan, salaatin ja guacamolen sijaan. Yleensä teen tulisen salsakastikkeen itse, mutta nyt mentiin valmiilla soossilla. (Mikä on typerää, kun mietti miten nopeasti sen soossin oikeasti väsää...) Lätytkin ostin kaupasta, vaikka nekin voisi tietysti tehdä itse. Laiskuus ja nälkä yllättivät. Resepti on alun perin Pirkan. Tässä oma hieman yksinkertaistettu versioni. Guacamolesalaatti kannattaa kyllä tehdä, sillä se tuo tähän ruokaan mukavasti raikkautta.

Arvaa sainko syötyä siististi? (No en saanut.)

Halloumifajittakset (4 annosta)

paketti halloumjuustoa

hiukan öljyä kasarin pohjalle
1 suuri punasipuli
2 paprikaa
1 kesäkurpitsa
1 tuore chili
suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
tortillalättyjä (8 kpl)
tulista salsakastiketta
ranskankermaa
guacamolesalaattia

Paloittele kasvikset sopiviksi suupaloiksi, hienonna chili melko pieneksi silpuksi ja lisää ne kasariin, jossa on tippa öljyä pohjalla. Anna kasvisten paistua niin, että ne ovat sopivan kypsyisiä. (Itse kypsytin niitä tällä kertaa liikaa ja niistä tuli vähän mössöä.) Mausta kasvikset suolalla ja pippurilla. Leikkaa halloumi ohuiksi siivuiksi ja paista molemmin puolin kuumalla pannulla.

Tarjoile kasvishöystö ja halloum tortillalettujen, salsakastikkeen, ranskankerman ja guacamolesalaatin kanssa.

Pikainen guacamolesalaatti (riittää neljälle tortillatäytelisäkkeeksi tai kahdelle lisäkesalaatiksi)

Nam!

puolikas punasipuli
puolikkaan limen mehu
1 tl chilitahnaa
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 syöntikypsä avokado
2 tomaattia
kourallinen tuoretta korianteria silputtuna
mustapippuria
ripaus suolaa
ruukullinen salaattia

Silppua sipuli pieneksi. Lohko tomaatit ja avokado sopivankokoisiksi suupaloiksi sekä revi pesty salaatti. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna maustua hetken aikaa. Tarjoile tortillojen tai fajitasten välissä tai lisäkesalaattina jonkin muun ruuan kanssa.

Suuri kurpitsahuijaus

Tiedättehän te kurpitsat, nuo ovelat veijarit. Niillä on tapana muuttaa muotoaan. Ovat ensin ihan vaan viattomia oransseja möllysköitä ja sitten pienen bibbidibobbidiboo-tuunauksen jälkeen muuttuvat vaunuiksi. Itse sain eilen kurpitsakeiton muuttumaan kebabiksi.

Kurpitsa, tuo ovela kasvis.

Eilinen oli kaiken kaikkiaan vähän huono päivä; maanantai ja muutenkin nihkeää. Törmäsin kaupassa hokkaidokurpitsaan ja ajattelin lihattoman lokakuun kunniaksi piristää itseäni oikein samettisella ja huikeanvärisellä kurpitsasopalla, vaikken aktiivisesti lihattomaan lokakuuhun osallistukaan. Olen nuorempana ollut useamman vuoden kasvissyöjä, joten tällaiset sopathan minulta onnistuvat. Niin ainakin kuvittelin.

Kurpitsa oli kaikin puolin söpö. Vertasin sitä jopa oranssiin huopaan kääriytyneeseen kissaani ja kyllä, olivat kuin kaksi marjaa tai no kaksi kurpitsaa. Valitettavasti tästä ei ole kuvamateriaalia. Lopulta kuitenkin lohkoin kurpitsan ja laitoin sen uuniin paahtumaan. Tässä vaiheessa se näytti vielä kovasti kurpitsalta.

Uunista tultuaan kurpitsalohkot olivat kauniita. Pistin sopan tulille. Vaan kun päästiin maistamaan, niin eipäs soppa maistunutkaan yhtikäs miltään! Olin niin vihainen. Päivä oli muutenkin mennyt enemmän ja vähemmän plörinäksi, joten olin odottanut keitolta paljon. Sen piti olla ongelmanratkaisukeitto, oranssia samettia syksyn harmauden keskellä. Keitto ei varsinaisesti ollut pahaa, mutta olin niin kiukkuinen, etten voinut syödä sitä. Mokoma kurpitsanlurjus. Olin luullut sitä ystäväksi. Vaan sepäs oli huijannut minua. Myöhäisiltaan mennessä kurpitsakeitto oli muuttunut pitakebabiksi. Tosin eräällä prinssi uljaalla saattoi olla tässä sormensa pelissä...

Bibbidi Bobbidi Boo!