Näytetään tekstit, joissa on tunniste meksikolainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meksikolainen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. joulukuuta 2013

Potkut joulumauille

Olen ehkä ainut ihminen, joka on vilpittömän innoissaan lanttulaatikosta. Se on suurinta herkkuani ja olen yksinoikeudella valmistanut sen joulupöytään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 14-vuotiaasta saakka. Valitettavasti ikisuosikkikin alkaa kyllästyttää, kun sitä ahtaa napaansa viikon verran. Yhtäkkiä huomaa kaipaavansa jotain kieltä polttavan tulista ja lempeistä joulumauista poikkeavaa. Näin jo alkusyksystä Nigellan Devilishly Good -jakson ja siitä asti olen ajatellut jaksossa valmistettua Jumbo Chili Sauce -dippiä, johon käytettiin säilöttyjä grillattuja paprikoita. Itse olen aina tehnyt tortilladipin tomaateista, joten ajatus jäi kytemään mieleeni. Eilen sitten sattumalta löysin Lidlistä säilöttyjä paprikoita ja chilihimoissani pääsin testaamaa soosin valmistusta. Vähän tietysti muuntelin reseptiä, sillä ainakin alkuperäisen reseptin öljyn määrä tuntui kovin hurjalta. Alkuperäisen reseptin löysin Me, My Food and I -blogista.


Jumbo Chili Sauce


n. 200 g säilöttyjä grillattuja paprikoita (esim. Lidl)
3 punaista chilipalkoa siemenineen
1 valkosipulin kynsi
muutama korianterin lehti
tippa sitruuna- tai limemehua
½ tl suolaa
1 tl sokeria
¼ dl rypsiöljyä

Valuta ylimääräinen neste paprikoista (tässä ei tarvitse olla kovin tarkka, mutta paprikoiden sisälle jää helposti iso määrä nestettä, joka kannattaa kaataa pois). Poista chileistä kannat ja kuori valkosipulin kynsi. Lohko chilit ja valkosipulin kynsi muutamaan osaan. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja survo tasaiseksi sauvasekoittimella. Anna kastikkeen maustua tovi jääkaapissa ja tarjoa vaikkapa tortillalastujen dippinä.

P.S. Pahoitteluni blogihiljaisuudesta. Kävi tietenkin niin, että joulun alla sairastuin vielä uudestaan ja joulu- ja opiskelukiireiden ja taudin uuvuttamana aikaa ja innostusta bloggaukselle ei oikein löytynyt.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Perusasioiden äärelle

Kurpitsamokasta järkyttyneenä olen pidättäytynyt viime päivät tutuissa ja satavarmoissa resepteissä. Kaiken lisäksi joku Hullujen Päivien tarjouksista päättävä tyyppi on selvästi ihastunut näihin halloumifajitaksiin, sillä melkein kaikki tarvittavat ainekset olivat tarjouksessa. Jee!

Itse tykkään kovasti erilaisista tortilloista, tacoista ja fajitaksista. (Tosin en ole ihan varma mitä eroa näillä on. Tacot kai ovat niitä kovakuorisia, mutta entäs miten eroavat tortillat ja fajitakset?)

Olen aika laiska vääntämään montaa eri täytettä, sillä siellä lätyn sisällä ne kuitenkin menevät sekaisin. Teenkin aika usein tuollaisen vähän rouheamman guacamolesalaatin erillisen tuoresalsan, salaatin ja guacamolen sijaan. Yleensä teen tulisen salsakastikkeen itse, mutta nyt mentiin valmiilla soossilla. (Mikä on typerää, kun mietti miten nopeasti sen soossin oikeasti väsää...) Lätytkin ostin kaupasta, vaikka nekin voisi tietysti tehdä itse. Laiskuus ja nälkä yllättivät. Resepti on alun perin Pirkan. Tässä oma hieman yksinkertaistettu versioni. Guacamolesalaatti kannattaa kyllä tehdä, sillä se tuo tähän ruokaan mukavasti raikkautta.

Arvaa sainko syötyä siististi? (No en saanut.)

Halloumifajittakset (4 annosta)


paketti halloumjuustoa

hiukan öljyä kasarin pohjalle
1 suuri punasipuli
2 paprikaa
1 kesäkurpitsa
1 tuore chili
suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
tortillalättyjä (8 kpl)
tulista salsakastiketta
ranskankermaa
guacamolesalaattia

Paloittele kasvikset sopiviksi suupaloiksi, hienonna chili melko pieneksi silpuksi ja lisää ne kasariin, jossa on tippa öljyä pohjalla. Anna kasvisten paistua niin, että ne ovat sopivan kypsyisiä. (Itse kypsytin niitä tällä kertaa liikaa ja niistä tuli vähän mössöä.) Mausta kasvikset suolalla ja pippurilla. Leikkaa halloumi ohuiksi siivuiksi ja paista molemmin puolin kuumalla pannulla.

Tarjoile kasvishöystö ja halloum tortillalettujen, salsakastikkeen, ranskankerman ja guacamolesalaatin kanssa.

Pikainen guacamolesalaatti (riittää neljälle tortillatäytelisäkkeeksi tai kahdelle lisäkesalaatiksi)


Nam!
puolikas punasipuli
puolikkaan limen mehu
1 tl chilitahnaa
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 syöntikypsä avokado
2 tomaattia
kourallinen tuoretta korianteria silputtuna
mustapippuria
ripaus suolaa
ruukullinen salaattia

Silppua sipuli pieneksi. Lohko tomaatit ja avokado sopivankokoisiksi suupaloiksi sekä revi pesty salaatti. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna maustua hetken aikaa. Tarjoile tortillojen tai fajitasten välissä tai lisäkesalaattina jonkin muun ruuan kanssa.