Uudenvuodenlupaus: enemmän elämää

Kuva: Anthony Cramp

Vuosi vaihtui hyvässä seurassa herkutellen ja kuohujuomaa nautiskellen. Valamani tina näytti laivalta, tiedossa on siis matka tai onnellinen vuosi. Avioliiton satamaan purjehdittiin viime vuonna, joten ehkäpä tina kuvastaa yhteisen matkan onnellista jatkumista. Mies tosin valoi tinastaan selvän Kiinan kartan, joten ehkäpä yhteinen matka vie sinne. Tai sitten tinamöntti symboloi miehen kiinan kielen opintojen alkamista.

Uudenvuodenlupauksen teimme miehen kanssa vuoden ensimmäisen päivän kääntyessä iltaan. Arjessa urautuu helposti tuttuihin ratkaisuihin. Herkkupäivänä tehdään pizzaa ja huvitteluksi kelpaa hölmö höttöelokuva. Kiireessä tulee usein kokattua iänikuista makaronilaatikkoa ja jauhelihakeittoa, vaikka tahtoisikin maistella uusia makuja. Aluksi mietimme, että joka kuukausi voisi kokeilla jotain uutta harrastusta, reseptiä tai ajanvietettä. "Jokin uusi" kuulosti kuitenkin kovin epämääräiseltä ja siltä, että pahimmassa tapauksessa kuittaisimme laiskuuksissamme uuden kokeilemisen käväisemällä ruokaostoksilla jossain muualla kuin lähimarketissa. Mietimme myös jonkinlaista teemavuotta, mutta jotenkin yhden asian parissa askaroiminen koko vuoden ajan vaikutti uuvuttavalta. Mitä, jos kotimaisen kauran käyttäminen tai kissanäyttelyiden seuraaminen rupeaisi kyllästyttämään jo maaliskuussa?

Aikamme pähkäiltyämme päätimme miehen kanssa valita joka kuukaudelle jonkin teeman. Pääsemme kokeilemaan kahtatoista uutta asiaa eikä kuukaudessa ehdi leipääntyä, jos teema ei osoittaudukaan huippumenestykseksi. Teemaksi sopii mikä vain esimerkiksi maa, aikakausi, taidesuuntaus, kirjallisuus, liikuntalaji tai vaikkapa kaupunki. Ideana on tutustua teemaan mahdollisimman monelta eri kantilta. Esimerkiksi, jos valitsisimme teemaksi pyöräilyn, voisi konkelin polkemisen lisäksi tutustua pyöräilyn historiaan, kokeilla yksipyöräisellä tai tandemilla ajamista ja opetella korjaamaan pyörää. Tärkeintä on, että opimme tai ainakin kokeilemme kuukauden aikana jotain uutta. Ajatuksena on valita teema aina edellisen kuun lopussa. Valmiiksi suunniteltu lista tuntuu rajoittavalta ja hankalaltakin: nyt voisi tuntua loistavalta idealta nimetä elokuu matkailukuukaudeksi, mutta voi olla että työ- tai rahatilanne ei silloin sallikaan äkkilähtöjä.

Tammikuun teemaksi valitsimme tinan ennustaman Kiinan. Mies aloittaa kiinan opinnot ja samalla minäkin ajattelin tutustua kirjoitusmerkkien saloihin. Lisäksi tarkoitus on tutustua Kiinan kulttuuriin mahdollisimman monipuolisesti. Ajatus olisi ainakin kokkailla kiinalaista ruokaa, lainata maata käsittelevää kirjallisuutta kirjastosta, opetella maalaamaan kirjoitusmerkkejä ja tutustua maahan dokumenttien ja elokuvien avulla. Harmi, että Tampereen Vapriikin terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet -näyttely meni jo. Siihen olisi ollut mielenkiintoista tutustua.

Teemoista tulee varmasti postailtua vuoden ympäri, mutta ainakin joka kuun lopussa (tai seuraavan kuun alussa) olisi tarkoitus kirjoittaa jonkinnäköinen yhteenveto siitä, mitä kuun aikana on tullut puuhattua. Myös uudesta teemasta tulee varmasti kirjoiteltua kuun alussa. Yritän muistaa lisätä postauksiin enemmän elämää -tunnisteen.

Millaisia uudenvuodenlupauksia olet tehnyt? Ovatko lupaukset pitäneet? Mitä mieltä olet tällaisesta elämyslupauksesta?

Hyvää hömppää (saa suositella!)

Luen mä muutakin kuin hömppää.

Vaikka olen muka sivistynyt lukija ja olen lukenut opintojenkin takia aikamoisen kasan klassikoita, rakastan hömppäkirjallisuutta. Sohvannurkka, kuppi teetä ja parisensataa sivua romantiikkaa, muotia, hölmöilyä ja töpeksintää on paras tapa viettää hyistä talvi-iltaa. 

Vaadin kuitenkin hömpältäni paljon. En kestä mitään päälle liimattua ja epäaitoa, oli sitten kysymys juonenkäänteistä, dialogista tai muotisuunnittelijoiden viimeisimmän laukku-uutuuden hehkuttamisesta. Se mikä sopii New Yorkiin tai Lontooseen, ei välttämättä istu Helsinkiin.  Tiettyyn pisteeseen epäuskottavuuden voi niellä, mutta typerintä mitä voi suomalainen chic lit -kirjailija tehdä on kopioida Manhattanin kuuluisaa ja rikasta sinkkueliittiä Kluuviin. Toinen inhoamani asia on pakonomainen merkkiviljely. Toki on olemassa luksusmerkkejä, jotka ovat ikuisia ja joilla on runsaasti statusarvoa, mutta muoti vaihtuu nopeasti. Kirjoitushetken keväällä jokin tietyn merkin tietty huivi tai laukku voi olla suuressa huudossa, mutta todennäköisesti sitä ei muista enää kukaan siinä vaiheessa, kun kirjan kirjastosta lainaa. Muoti vaihtuu, mutta tyyli on ikuista kirjojenkin sivuilla.

Hömppäaddiktina en suostu lukemaan mitä tahansa roskaa. Kirjasta haistaa äkkiä, jos se on sutaistu dollarin kuvat silmissä vilkkuen. Moni varmasti uskoo muotisanoilla höystetyn päältä kauniin romanssin myyvän, vaikka sisältö on ehtaa silkkoa. Haluan kuitenkin uskoa, että huonosta maineestaan huolimatta chic litin lukijakunta arvostaa laatua ja karsastaa ilmiselvää rahastusyritystä sellaiseen törmätessään. Minä ainakin haluan eheän juonen (vaikka loppuratkaisun arvaisikin ensimmäisen luvun jälkeen) ja hiottua tekstiä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huomata, miten Matias lipsahtaa vahingossa Markukseksi tai miten aikajänne ei millään ilveellä täsmää. Luen hömppää usein puolella silmällä ja nopeasti, joten en tahdo jäädä ihmettelemään tökeröitä juonikuvioita tai selittämättömiä repliikkejä. 

Eniten minua kuitenkin ärsyttää, jos tarinan sankaritar on täysi idiootti. Höpsön, tuhlaavaisen, huonotapaisen, myöhästelevän, itsekriittisen, ujon, itsekkään, itsensä nolaavaan ja huonoon työhön jumittuneen päähenkilön kelpuutan mielelläni, jos hänen luojallaan on ollut kyky kirjoittaa hahmo lämmöllä ja pilke silmäkulmassa. Minun ei tarvitse samastua päähahmoon, vaan riittää, että hahmo on jollain tavalla inhimillinen. Jos päähenkilö on aivoton paperinukke, jonka punatuilta huulilta valuu kornia saippuaoopperadialogia, lopetan kirjan lukemisen siihen paikkaan.

Minulle hömpän ehdoton kuningatar on Bridget Jones. Olen lukenut Bridgetteni useammin kuin kerran ja ihailen Helen Fieldingin kykyä kirjoittaa viiltävän hauskasti ja lämpimästi. Odotan vähän kauhunsekaisesti sitä hetkeä, kun saan käsiini Mad About the Boyn. Pelkään, että menetän lempihahmoni ja toisaalta taas tahdon kiihkeästi tiedää mitä hänelle tapahtuu. Mitä jos vihaan viisikymppistä sankariani? Mitä jos menetän uskoni hyvään hömppään? Suositelkaa mulle hyvää hömppää!

Suoraan kissatosielämästä

Olen koko aamun yrittänyt vääntää oppimispäiväkirjaa. Ja kyllä, deadline on tänään. Olen sinnitellyt viimeiset kaksi päivää sen voimalla, että puolentoista kuukauden kuluttua olen raapustanut viimeiset luentomuistiinpanoni, palauttanut viimeisenkin viheliäisen oppimispäiväkirjan ja istunut viimeisen tentin. Jäljellä on vielä 38 opintopisteen verran verta, hikeä ja kyyneleitä. Ja saman verran gradua.

Valitettavasti juuri tänä aamuna kissaani on turboahdettu hyperaktiivista rakkautta noin viiden normaalin kissan verran. "Purr. Hypin pöydälle! Rullaan matot. MIAU! Syliin, syliin, syliin. Toin sulle villasukan. Hei pliiiiiiiis!" Otin kissan syliin ja leikin sen kanssa vähän. Yritin imeä siitä kissaenergiaa itselleni. Jospa paukuttaisin oppimispäiväkirjan kasaan hyperaktiivisen kissan tarmolla. Kissa ainakin väsähti. Voisikohan sitä käyttää energialähteenä koko syksyn?

Oatmealin sarjakuva jotenkin kolahti, kun näin sen ekaa kertaa Go4ItVol2:ssa. Ai niin, on mulla toinenkin kissa. Sitä ei kiinnosta. Se suunnittelee maailmanvalloitusta, tai no ainakin ruokakupilla käyntiä.

Sarjakuva The Oatmeal.