Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2013

Viisi superhelppoa vinkkiä kodin pikajouluistamiseen

Sattuneista syistä olen noteerannut joulun lähenemisen ainoastaan netin mainosten ja muiden blogien joulupostausten määrästä. En ole edes ehtinyt käymään kaupungilla ihmettelemässä jouluhumua, jos ei eilistä paniikinomaista täsmäsyöksyä ruokakauppaan lasketa. Meidän perheessä itsenäisyyspäivä on ollut aina se päivä, jolloin talo on viimeistään koristeltu ja ensimmäiset joululeivonnaiset paistettu. Niinpä tänään hieman flunssasta toettuani päätin tehdä muutaman pienen jutun, jotta koti olisi jouluisempi. Joulu se on laiskallakin!

1. Pistä jouluherkut sievään purkkiin


Tietysti kunnon martta olisi puurtanut itse piparinsa ja joulumakeisensa, mutta tämä taudin uuvuttama laiskuri osti ne kaupasta. Suoraan pahvirasiasta syömisen sijaan kuitenkin jopa jaksoin "asetella" ne sievästi. Huraa!

2. Askartele lumihiutaleita


Tällainen onneton tumpelokin kykenee askartelemaan tämän taita ja leikkaa -koristeen. Sieviä pitsilaitaisia hiutaleita saa, kun saksii kakkupapereita.

3. Tuunaa tarjottimesta jouluinen liitutaulu


Ikean pitsireunainen Skurar-kynttilätarjotin sai pintaansa liitutaulumaalia ja nyt siihen voi kirjoittaa hilpeät jouluterveiset. Tiptap!

4. Kynttilöitä, kynttilöitä, kynttilöitä


Polta kynttilöitä. Harmittelin, kun jouluvalot ovat niin himputin kalliita (varsinkin, kun ne ovat ökyhalpoja sitten joulun jälkeen). Sitten tajusin, että näteimmän valon saa tietysti elävästä tulesta, vaikka sen kanssa kissaperheessä pitääkin olla varovaisempi. Nämä tuikkukupit syntyivät superhelposti, kun liimailin pitsiteippiä (esim. Teippitarhasta) pilttipurkkeihin. (Joo, tiedostan, että ne voivat räjähtää, mutta en ole kuullut kenestäkään, jolle olisi oikeasti tapahtunut niin.)

5. Leivo jotain jouluista


Joululeivonnaiset tuovat tuoksullaan joulun pikavauhtia koko asuntoon. Itse menin helpoimman kautta ja tein valmiista taikinasta joulutorttuja. Natsitorttujen sijaan kokeilin kuitenkin toista mallia. Myös kanelin imuroiminen toimii, mutta leipominen on kivempaa kuin imurointi. Kynttilän valossa eivät pölykoirat hauku.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Vinkkejä ylioptimistisille banaaninhamstraajille

Oletko se tyyppi, joka ostaa helkutinmoisen määrän tarjousbanaaneja alkuviikosta ja havahtuu loppuviikosta siihen tilanteeseen, että hedelmäkulhossa retkottaa muutama mustunut ja pehmentynyt suikura? Minä olen. Siksi olenkin kehitellyt reseptejä jo parhaat päivät nähneistä banskuista. Leipomiseen tuollaiset vähän elämän kolhimat yksilöt ovat parhaimmillaan, vaikkei niitä viitsi enää aamujogurtin päälle siivuttaakaan. Tässäpä banaanipannukakun ja banaani-mantelimurukakun ohjeet kaikille hajamielisille tarjousrohmuille.

Banaanipannukakku (eli bannukakku, höhhöö), 16 palaa


Banaanipannaria tein eilen ensimmäistä kertaa, sillä havaitsin banaanien lisäksi maidonkin vetelevän viimeisiään. Inspiraatiota hain mm. Pihiltä naiselta ja peruspannarireseptistä. Sokeria olisi saanut olla vähän vähemmän, mutta pistän alkuperäisen reseptin tähän. Vähentäköön kukakin makeutta makunsa mukaan.

3 munaa
1 ½ dl ruskeaa sokeria
7 dl maitoa
2 banaania huolelliseseti muussattuna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
½ dl sulatettua voita/margariinia

Sekoita kaikki ainekset yhteen (jos on viitseliäs eikä piittaa tiskin määrästä, voi ensin sekoittaa toisessa kulhossa yhteen märät ja toisessa kuivat aineet ja sitten sekoittaa kaikki aineet yhteen).

Suojaa pelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille.

Paista 225°c:ssa n. 30 min. Tarjoile esim. kermavaahdon kanssa.

Banaani-mantelimurukakku


Tämän resepti juontaa juurensa jo edesmenneeseen Voisilmäpeliä-blogiin ja sen banaanimuffinseihin, joita olen tehnyt aika usein. Koska yhtenä marraskuisena sunnuntaina en jaksanut täytellä muffinsivuokia, päätin tehdä reseptin pohjalta kakun. Kuivakaappini oli kuitenkin vähän nuiva eikä kaikkia aineksia löytynyt, joten sovelsin aika vapaalla kädellä. Kakusta tuli kuitenkin oikein mainio!

3 ½ dl vehnäjauhoja
1 1/4 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1/4 tl suolaa
1 tl kanelia
½ tl jauhettua inkivääriä
ripaus jauhettua muskottipähkinää

2 kypsää banaania
1 muna
1 dl (ruoka)kermaa
1/2 dl voisulaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Murupäällinen:

1 dl mantelirouhetta
3/4 dl kaurahiutaleita
1/2 dl sokeria 
3 rkl vehnäjauhoa
1/4 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl voita

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda ja mausteet keskenään. Muusaa banaani ja sekoita se munan, kerman, voisulan ja sokereiden kanssa. Lisää tähän kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Valmista murupäällinen: leikkaa voi pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki kuivat aineet ja nypi voi joukkoon.

Korppujauhota pienehkö kakkuvuka ja kaada taikina vuokaan. Ripottele lopuksi taikinan päälle murupäällinen.

Paista 175-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

torstai 21. marraskuuta 2013

Pulleat leivät uunista ulos

Olen syönyt tällä viikolla mm. pakastepitsaa ja kalapuikkoja. Ei kovin mieltä ylentävää. Tänään tahdoinkin sitten oikeaa tuoretta ruokaa, nopeasti. Koska vastapaistettu leipä on milteipä tuorein tietämäni asia, tein pitaleipiä. Sisään upposi halloumia, tsatsikia, salaattia, tomaattia ja punasipulia. Suitsaitsukkelaa ja ah, mieleni yleni jostain kolmosen tasolta ainakin kasipuoleen. Tähän voisi laittaa sen yhden einesfirman sloganin, mutta eiköhän ne einekset ole tältä viikolta nähty.

Uunissa leivät sanovat puffhuijaa ja pullistavat itsensä.

Pitaleivät (10 kpl)

7–8 dl vehnäjauhoja
3  dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl öljyä

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita joukkoon muut aineet mukaan lukien suurin osa jauhoista. Taikina kannattaa jättää hiukan löysähköksi. Vaivaa taikina ja anna kohota liinan alla n. 30 min.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyöritä taikinasta kymmenen palloa ja kaulitse ne runsaan jauhotuksen kera 1-2 cm paksuisiksi. Nostata leivinpaperilla suojatulla pellillä 10 min. Kohotus on tärkeää, sillä muuten leivät jäävät littanoiksi!

Paista uunin ylätasolla 5–10 minuuttia kunnes leivät ovat kohenneet ja saaneet kauniin värin. Pitaleivät muodostavat noustessaan taskun, joten älä pistele niitä haarukalla tai avaa uunia paiston aikana.

Alkuperäinen resepti: Valio. 

torstai 7. marraskuuta 2013

Monitasoista piirakkanostalgiaa

Kuten blogin ensimmäisessä postauksessa sanoin, olen pitänyt aiemmin jos jonkinmoisia blogeja. Yksi niistä oli ruokablogi, joka ei ollut kovinkaan innovatiivinen eikä kovinkaan pitkäikäinen. Pelastin sen arkistosta kuitenkin yhden reseptin, joka on minulle kovin rakas. Olen saanut reseptin isän työkaverilta joskus yläasteaikoina ja leivoin tätä herkkua jäähyvästeiksi, kun lopetin työt ekassa ihkaoikeassa kesätyöpaikassani. Ajatella, olin silloin 16-vuotiaana kesätyöläisenä ja 22-vuotiaan ruokabloggarina sama ihminen kuin nyt. Tosin ihmisen solukko kuulemma uusiutuu seitsemässä vuodessa.

"Nyt on ollut kiire. Ja kun on kiire, on ihanaa saada ruokaa nopeasti ja helposti. Ja kaikkein parasta on, että ruokaa on valmiina jääkaapissa. Parhautta on myös se, että on jokin mukava herkkupala odottamassa sitä kaikkein angstisinta hetkeä." Ajatuksia vuodelta 2009. 

Yhäkin on muuten kivaa, jos angstisinta hetkeä odottaa jääkaapissa jokin herkku. Tämä piirakka on helppo, huokea ja hyvänmakuinen eli juuri oivallinen arjen piristäjä. Parhaimmillaan tämä on jääkaappikylmänä, joten kannattaa malttaa seuraavaan päivään.


Ruokakuvaa vuodelta 2009.

Rahkapiirkka (2 vuoallista/pellillinen)


Pohja
4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhoja
2 rkl vaniljasokeria
250 g sulaa margariinia/voita

Sekoita kaikki aineet yhteen ja siirrä n. 1/3 taikinasta toiseen kulhoon. Lisää suurempaan osaan

1 kananmuna
1 purkki kerma-/kevytviiliä

Täyte
2 prk rahkaa
2 kananmunaa
1 lasi sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

Sekoita kaikki täytteen aineet yhteen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kaada täyte taikinan päällä. Loppu (siis alussa erotettu 1/3-taikina) taikina täytteen päälle muruiksi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min. Mittalasina olen itse käyttänyt 2 dl vetoista mukia.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Äpylit käyttöön!

Apple pie, tuo amerikkalaisuuden symboli. Sitä on pakko tehdä kerran syksyssä. Varsinkin, jos saa tuhottomasti äpyleitä vanhemmilta. (Äpyli on tietysti omena fingelskaksi, ollaanhan tässä amerikkalaisen reseptin äärellä. Hehheh.)

Kinuskikissan reseptiä olen käyttänyt jo useampana vuotena, tosin tällä kertaa vähän sovelsin täytettä. Ensinnäkään en kuorinut omenoita, koska ne olivat kotimaisia. Edellisinä vuosina täyte on jäänyt mielestäni vähän kovaksi tunnin paistelusta huolimatta, joten tällä kertaa pehmensin omenoita hetken kattilassa pienen voinokareen kera. Kannatti kyllä, sillä täytteestä tuli ihanan pehmeää. Tarjoilin piirakan inkivääri-kanelikermavaahdon kera. Oli kuulemma "paras tämmönen omenajuttu, mitä oot vähään aikaan tehnyt". Uuh, leipuri-itseluottamukseni nousi juuri kolme pykälää.

Sydämet on vinksallaan!

Apple Pie


Pohja:
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
¼ tl suolaa
150 g voita tai margariinia
½ dl vettä

Täyte:
1 kg omenoita
1 ½ dl fariinisokeria (itse käytin ruskeaa ruokosokeria)
3 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
3 rkl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua
n. 1 ½ cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl voita

Voiteluun:
1 muna
hyppysellinen ruokosokeria

Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Paloittele joukkoon voi. Nypi voi ja jauhot sekaisin ja lisää joukkoon nopeasti sekoittaen vesi. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.

(Kuori omenat) ja poista omenankodat. Leikkaa lohkoiksi ja halkaise lohkot kahtia.  Sekoita omenoiden joukkoon fariini- ja vaniljasokeri, kaneli ja sitruunamehu. Hauduta omenia laakeassa kattilassa tai pannussa voinokareen kanssa miedolla lämmöllä, kunnes omenat ovat hieman pehmenneet ja niiden rakenne alkaa hiukan rikkoutua. Sekoita joukkoon perunajauho.

Voitele piirakkavuoka. Kauli puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä hieman vuoan pohjaa suuremmaksi levyksi. Nosta taikina vuokaan ja tasoittele reunat. Kaada omenaseos vuokaan. Kauli loput taikinasta leivinpaperin päällä vuoan halkaisijan kokoiseksi levyksi. Leikkaa levyyn aukkoja veitsellä tai piparimuotilla. Kippaa taikinalevy leivinpaperin avulla vuoan päälle. Painele reunat kiinni pohjataikinaan ja asettele kuviot siististi. Pyyhi pullasudilla mahdolliset jauhot taikinan päältä. Voitele taikinakansi munalla ja ripottele päälle hiukan sokeria. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 60 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hennosti väriä.

Alkuperäinen resepti: Kinuskikissa