Sunnuntai on ihmiselle susi

Kuvassa esiintyvä tuulitakkiin pukeutunut bloggari ei myönnä käyneensä Stockmannilla kyseisessä kostyymissä.

Perun aamuiset puheeni. Viikossa ei missään nimessä pitäisi olla kahta sunnuntaita. Lauantaille kaikki ovet ovat avoimina, elämä on mahdollisuuksien vuoristorata. Huominen on kaukana eikä kilon karkkipussista, aamuksi venyneestä yöstä tai tekemättömistä töistä kannata morkkistella. Vaikka sunnuntai olisi kuinka aurinkoinen ja leppeä, kalpenee se siskolleen. Sunnuntailla on mairea ja rento imago brunsseineen ja kävelyineen, mutta oikeasti se on suorituskeskeinen takakireä ämmä. Kyllä ne parhaat brunssit on kuulkaas aikataulutettu kalenteriin jo ajat sitten. Sunnuntai muistuttaa viikon alussa tehdystä lupauksista ja painostaa aamuyön tunteina pohtimaan tulevaa. Se juoruaa lauantain tekemisistä bestikselleen maanantaille ja kihertää pahasuovasti, kun maanantai herättää lauantailapsen henkisellä litsarilla. 

Lorun mukaan se joka syntyy sunnuntaina, on hyvä ja kaunis ja huoleton aina. En nyt menis vannomaan, vaikka sunnuntain lapsi olenkin.

Vaan nyt se on jo eilinen

Hupshejaa, niin vierähti viikko. Ja olipas se viikko hirveä: päänsärkyinen, nihkeä, pelkkää maanantaita viiden päivän verran. Vaan hirveän viikon vastapainoksi eilen oli kiva päivä. Heräsin ensimmäistä kertaa tällä viikolla levänneenä ja päänsäryttömänä. Ulkona oli epämarraskuisen aurinkoista ja lämmintä, suorastaan kaunista.

Oli hyvä päivä kierrellä antikvariaateissa ja istahtaa kahvilaan, jossa ei ole ikinä ennen käynyt. 

 Oli hyvä päivä pyörähtää kirjakaupassa.

Oli hyvä päivä raaputtaa arpoja, vaikkei niistä mitään voittanutkaan.

Oli hyvä päivä kierrellä kauppahallissa ja torilla ostamatta mitään.

Oli hyvä päivä pussailla liikennevaloissa. (Uuh, Dingo-fibat...) Oli hyvä päivä katsoa kotisohvalla huonoja elokuvia ja syödä hyvää ruokaa. Oli hyvä päivä paistaa lettuja.

Jos viikossa on viisi maanantaita, niin kai on ihan kohtuullista pyytää, että viikossa olisi siinä tapauksessa myös kaksi sunnuntaita. Eilinen sunnuntai-lauantai oli hyvä, joten toivotaan, että tämä sunnuntai-sunnuntai olisi vieläkin parempi.

El cario que te tengo no te lo puedo negar

Kun appivanhemmat pyysivät meitä Buena Vista Social Clubin konserttiin, kohautin olkiani ja ajattelin, että voisin hyvin pönöttää puolitoista tuntia Finlandia-talon mukavissa penkeissä. Onhan se Finlandia-talon arkkitehtuuri mielenkiintoista katsottavaa ja lattarimusiikki ihan kuunneltavaa. Junassa Helsinkiin väsytti ja marraskuu upotti kylmät hampaansa sukkahousuin verhoiltuihin sääriini. 

Finlandia-leivosta mutustaessani en arvannut, että pian nousisin osoittamaan suosiota seisten ja antaisin tanssijalan vipattaa. Olisin tahtonut bailata keskikäytävällä, mutta siihen suomalainen jäykkyyteni ei antanut periksi. Tanssasin siis siivosti omalla paikallani ja läiskytin käsiäni yhteen. Hymyilin vieressäni hippaavan jakkupukurouvan kanssa. Ymmärsin lukiossa luetun espanjan turvin sellaisia sanoja kuin corazon ja el cario. Olin aika onnellinen. Vieräytin kaikessa hiljaisuudessa muutaman kyyneleen. Ajattelin, että sitten kun olisin Omara Portuondon ikäinen, tanssisin kyllä jukoliste keskilattialla. 

Konsertin jälkeen sade piiskasi pimeää Helsinkiä, mutta minäpä kietouduin chan chan -lämpöön ja suojasin itseni anopin lainaamalla punaisella sateenvarjolla. 

Terveisiä kakkutehtaasta

Tämmöinen kakkukaaos menossa. Hyvää tulevaa isänpäivää vaan kaikille!

Todellakaan mitään blogirajaa. Tämmöstä tää on oikeesti, kun leivon.

Monitasoista piirakkanostalgiaa

Kuten blogin ensimmäisessä postauksessa sanoin, olen pitänyt aiemmin jos jonkinmoisia blogeja. Yksi niistä oli ruokablogi, joka ei ollut kovinkaan innovatiivinen eikä kovinkaan pitkäikäinen. Pelastin sen arkistosta kuitenkin yhden reseptin, joka on minulle kovin rakas. Olen saanut reseptin isän työkaverilta joskus yläasteaikoina ja leivoin tätä herkkua jäähyvästeiksi, kun lopetin työt ekassa ihkaoikeassa kesätyöpaikassani. Ajatella, olin silloin 16-vuotiaana kesätyöläisenä ja 22-vuotiaan ruokabloggarina sama ihminen kuin nyt. Tosin ihmisen solukko kuulemma uusiutuu seitsemässä vuodessa.

"Nyt on ollut kiire. Ja kun on kiire, on ihanaa saada ruokaa nopeasti ja helposti. Ja kaikkein parasta on, että ruokaa on valmiina jääkaapissa. Parhautta on myös se, että on jokin mukava herkkupala odottamassa sitä kaikkein angstisinta hetkeä." Ajatuksia vuodelta 2009. 

Yhäkin on muuten kivaa, jos angstisinta hetkeä odottaa jääkaapissa jokin herkku. Tämä piirakka on helppo, huokea ja hyvänmakuinen eli juuri oivallinen arjen piristäjä. Parhaimmillaan tämä on jääkaappikylmänä, joten kannattaa malttaa seuraavaan päivään.

Ruokakuvaa vuodelta 2009.

Rahkapiirkka (2 vuoallista/pellillinen)

Pohja
4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhoja
2 rkl vaniljasokeria
250 g sulaa margariinia/voita

Sekoita kaikki aineet yhteen ja siirrä n. 1/3 taikinasta toiseen kulhoon. Lisää suurempaan osaan

1 kananmuna
1 purkki kerma-/kevytviiliä

Täyte
2 prk rahkaa
2 kananmunaa
1 lasi sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

Sekoita kaikki täytteen aineet yhteen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kaada täyte taikinan päällä. Loppu (siis alussa erotettu 1/3-taikina) taikina täytteen päälle muruiksi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min. Mittalasina olen itse käyttänyt 2 dl vetoista mukia.

Suoraan kissatosielämästä

Olen koko aamun yrittänyt vääntää oppimispäiväkirjaa. Ja kyllä, deadline on tänään. Olen sinnitellyt viimeiset kaksi päivää sen voimalla, että puolentoista kuukauden kuluttua olen raapustanut viimeiset luentomuistiinpanoni, palauttanut viimeisenkin viheliäisen oppimispäiväkirjan ja istunut viimeisen tentin. Jäljellä on vielä 38 opintopisteen verran verta, hikeä ja kyyneleitä. Ja saman verran gradua.

Valitettavasti juuri tänä aamuna kissaani on turboahdettu hyperaktiivista rakkautta noin viiden normaalin kissan verran. "Purr. Hypin pöydälle! Rullaan matot. MIAU! Syliin, syliin, syliin. Toin sulle villasukan. Hei pliiiiiiiis!" Otin kissan syliin ja leikin sen kanssa vähän. Yritin imeä siitä kissaenergiaa itselleni. Jospa paukuttaisin oppimispäiväkirjan kasaan hyperaktiivisen kissan tarmolla. Kissa ainakin väsähti. Voisikohan sitä käyttää energialähteenä koko syksyn?

Oatmealin sarjakuva jotenkin kolahti, kun näin sen ekaa kertaa Go4ItVol2:ssa. Ai niin, on mulla toinenkin kissa. Sitä ei kiinnosta. Se suunnittelee maailmanvalloitusta, tai no ainakin ruokakupilla käyntiä.

Sarjakuva The Oatmeal.

Halloweenhilloa

Halloweenin vietto tänä viikonloppuna jäi aika vähäiseksi. Teinpähän kuitenkin teemaan sopivaa hilloa, jota aiomme kohta mupeltaa halloumhampurilaisten kanssa. Tässäpä siis paholaisen hillon ohje. Alkuperäinen resepti on Kotikokista, mutta tulisuuden ystävänä lisäsin reseptiin reilun tujauksen chiliä. Ujomman chilin ystävän kannattaa varmasti tehdä hillo alkuperäisen reseptin mukaan.

Paholaisen hillo

1 punainen paprika

1 pienehkö sipuli

2 punaista chilipalkoa

2 valkosipulin kynttä

2 tl chlitahnaa

1 tölkki tomaattimurskaa (chilillä maustettua) (375 g)

1 rkl etikkaa

1 dl hillosokeria

1 tl suolaa

mustapippuria

Leikkaa paprika ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Halkaise chilit ja poista niistä siemenet, pilko pieniksi kuutioiksi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen, kunnes seos paksunee. Tarjoile esim. hampurilaisen välissä.

Alkuperäinen resepti Hillda, kotikokki.fi.