283 opintopistettä myöhemmin

Rakas Eeva!

Seisot siinä yliopiston lähettämä paksu kirjekuori käsissäsi. Ihan kohta sinä soitat siskollesi ja tulevalle aviomiehellesi. Sitä ennen minä haluan sanoa sinulle muutaman sanan.

Ihan ensin minä tahdon onnitella sinua. Vain minä tiedän, miten paljon sinä olet nähnyt vaivaa tuon kirjekuoren eteen. Minä tiedän, miten sanat ovat menneet solmuun ja miten kirjaimet ovat asettuneet väärään järjestykseen tai unohtuneet kokonaan. Tiedän, miten olet tankannut tavuja ja tehnyt ylimääräisiä kesäläksyjä. Joku toinen olisi kyynistynyt ja kääntänyt selkänsä, mutta sinä menit rakastumaan niihin solmuun meneviin sanoihin. Käänsit, väänsit ja tankkasit niin kauan, että ne alkoivat soljua sinun tahtosi mukaan. Sinulle tuo paperinippu ei ole vain todistus hyvin luetuista pääsykoekirjoista, se on saavutus yli vuosikymmenen työstä.

Älä koskaan väheksy sitä saavutusta. Älä ikinä sano, että sinä luet vain suomen kieltä ja olet vain humanisti. Tulet kuulemaan loputtomasti vitsejä, joissa naureskellaan sille, että kyllähän nyt jokainen omaa äidinkieltään osaa. Sinun ei tarvitse itse alentua kertomaan samoja vitsejä. Seiso valintojesi takana pää pystyssä. Ne ovat sinun valintojasi, olet tehnyt ne itseäsi varten. Minä tunnen sinut. Sinä tahdot tehdä järkeviä valintoja, mutta kuuntele välillä sydäntäsi. CV ei ole koko elämäsi.

Älä menetä sitä paloa, joka on nyt sisässäsi. Se on välillä hukassa aikaisina aamuina tai unohtuu tenttikirjojen väliin, mutta etsi se uudestaan. Muista se puhdas oivalluksen ilo, joka valtasi sinut pääsykokeessa. Vala hyvä perusta opinnoillesi, mutta muista, että opintorekisteriotteeseen mahtuu huonojakin arvosanoja. Kaikessa ei ole pakko loistaa. Mene tekemään se tentti heti alta pois ja elä sen kakkosen kanssa. Et sinä lue sen enempää, vaikka kuinka vetkuttelet. Ja herran tähden, älä jätä sitä pakollista ruotsin kirjallista kurssia viimeiseen vuoteen!

Ole rohkea. Älä anna pelon lamauttaa sinua. Äläkä ainakaan pelkää sitä, mitä muut ajattelevat. Kukaan ei muista seminaarissa esittämääsi typerää kysymystä kymmenen vuoden kuluttua, mutta sinä ehkä muistat, että uskalsit avata suusi. Tutustu uusiin ihmisiin. Mene! Koe! Elä vähän! Kadu mieluummin tehtyjä kuin tekemättömiä asioita. Luota siihen, että elämä kantaa. Yritä muistaa se vielä viimeisenäkin opiskeluvuotena.

Kahden vuoden takuu

Kyllä ne italiaanot osaavat hemmotella.

Olin pitkään ilman. Ajattelin, etten viitsi ryhtyä mihinkään tuhoon tuomittuun pätkäsuhteeseen. Halusin jotain kestävää ja ikuista. Mieluiten hyvännäköisenkin, semmoisen, jota kehtaa kavereille ja kotiväellekin näytellä. Olihan minulla pahimpaan hätään semmoisia vempeleitä kotona, että mäntää vaan lieriöön ja painetta putkeen. Kesti vähän pidempään, mutta oli lopputuloskin sitten hiukan väkevämpi. Kaupungilla tuli livettyä muutaman kerran kaikenmaailman italialaisiin ja ranskalaisiin, joilla oli kielen solmuun saava nimi ja pehmeät otteet. Pari kertaa tuli hetken huumassa napattua mukaan joku onneton kertakäyttöinen tapaus. Väljähtyihän se nopeasti, oli kitkerääkin, mutta kyllä se tarpeet tyydytti.

Lopulta minä hellyin yhteen köykäisempään malliin. Ajattelin, että jospa meillä sittenkin synkkaisi vähän pidempään. Vakuuteltiin, että kyllä se ainakin pari vuotta kestää arkisessa käytössä. Ajattelin, jotta kokeillaan. Jos ei miellytä, niin pistän sitten kiertoon.  Ja hyvinhän tuo näyttää paikkansa tässä taloudessa löytäneen. Ihan kuin oltaisiin aina tunnettu: puheenparsi on samanlainen kuin edeltäjällään. Siellä se keittiönnurkassa iloisesti rupluttaa, uusi kymmenen euron kahvinkeittimeni.

Oe-ey-oy-ey-yum-bum

Luin aamulla Ylen uutisen, jossa kerrottiin Tamagotchin tekevän paluun. Tämä oli viimeinen naula ysärinostalgia-arkkuuni. Mieleeni tulvi muistikuvia noista muovikuorisista pikselikavereista. Päässä alkoi soida Daze. I'm your Tamagotchi. So happy that you love me.

Cooleille (ja vähän vanhemmille) tyypeille ysäri tarkoittaa Nirvanaa, Pearl Jamia, flanellipaitoja, spagettiolkaimia ja Jennifer Aniston -tukkaa. Minulle ysäri tarkoittaa ensimmäisiä konkreettisia muistoja.

Muistan Muumien ensimmäisen tv-lähetyksen. Muistan pitkän odotuksen ja sen typerän Tove Jansson -dokumentin ennen animaatiolähetystä. (Olin neljä.) Muistan, miten CatCat osallistui Euroviisuihin Bye bye babylla. Ajattelin, miten surullista on, että jotkut renkuttavat siitä, miten jättävät vauvansa. (Olin seitsemän.) Muistan ensimmäisen lätkän MM-kullan, tietenkin. Olin saanut samana viikonloppuna uudet tosi kalliit Niken lenkkarit ja minusta tuntui, että kaikki on mahdollista. (Olin kahdeksan.) Muistan Dianan kuoleman. Istuin television edessä ja olin ensimmäinen, joka meidän perheessä tiesi kohtalokkaasta auto-onnettomuudesta. (Olin kymmenen). Muistan Tamagotchien ensimmäisen tulemisen. Äitini kysyi tiedänkö mikä Tamagotchi on ja oletin, että minun pitäisi tietää, joten vastasin tietäväni. Olin ihan varma, että kyseessä oli pakko olla jokin paha juttu. Huumeita, namusetiä, pahamaineinen jengi. Siinä vaiheessa, kun äiti kysyi tahtoisinko itse Tamagotchin, taisi bluffini paljastua.

Muistan minä paljon muutakin tietysti. Barbie girlin sanat, makaronilaatikon maun lauantai-iltana, Napakympin, Bumtsibumin, Missi-Lolan, Aikakoneen Keltaisen toukokuun, Matkan maailman ympäri, Kaunottaren ja Hirviön, Pienen merenneidon, hiihtarit, neonvärit, mäenlaskun talvipakkasella, jäätyneen metsän, lähimetsässä kypsyneet mustikat, kesäleikkikentällä syödyt eväät, mustan Grandin maun, ensimmäisen puraisun valkosuklaakuorrutteisesta Magnumista, Boby Shopin vadelmanmuotoisen saippuan, viiden markan kolikon hikisessä kädessä, kerroskiisselin, ensimmäiset tacot, fetasalaatin, hevosleikit, ensimmäisen ratsastustunnin, ensimmäisen itse luetun kirjan, mökillä kalastetut särjet ja ahvenet, ensimmäisen ikioman Lumenen ripsivärin, taidekerhon pihalla käydyt keskustelut Hansonista.

Minun ysärini loppui vuonna 1998. Muutimme perheen kanssa toiselle puolelle Suomea. Kaikki oli hyvin. Minulla oli uusia kavereita, uusi huone, uusi pyörä ja lemmikkimarsu. Silti olin jotenkin orpo. Ei se muutosta johtunut, minä vain aloin pikkuhiljaa kasvaa aikuiseksi. (Olin yksitoista.)

Kaksoskapinaa

Kaksostelua

Minulla on kaksi kissaa, sen olenkin jo tainnut mainita. Kissat ovat kaksoset (pentueessa saattoi olla enemmänkin porukkaa, mutta nämä kaksi olivat jääneet viimeiseksi kotia vaille).

"Kurkur, huomaattehan te mut nyt varmasti vai toimiiko tää kauas kaukaisuuteen -runopose paremmin?"

Unto on pinkkinenäinen mammanpoikaherkkis, jonka elämäntehtävänä on olla (ihmis)huomion keskipisteenä. Jurputus alkaa heti, jos joku ei ole hetkeen huomioinut. Etenkin naiset saavat Unton sekaisin. Tyttökavereideni tullessa kylään Unto näyttää kaikki temppunsa, kurnuttaa ja tahtoo leikkiä. Öisin Unto nukkuu jalkopäässä ja tulee kurnuttamaan mahan tai rinnan päälle. Jos yösilitys hetkeksi herkeää, tuntee poskellaan kohta pehmeän ja kynnettömän kissantassun painalluksen. Unto on se, joka huutaa hylkäyshuutoa, kun kuvittelee meidän lähteneen ja mököttää jos olemme poissa liian pitkään. Se myös tuo sänkyymme saaliinaan villasukkia ja lankakeriä. Nytkin joku kurnuttaa jaloissa.

Ylväs ja herkkä Hertta

Hertta on laiska lullero, joka hautoo pienessä päässään maailmanvalloitusta ja kuvittelee olevansa prinsessa. Hertalle ihmiset ovat vessanputsausta ja ruuanantamista varten. Joskus poliittisissa tarkoituksissa ihmisiä voi lähestyä hellästi, propaganda on propagandaa. Läppärin takana voisi oleilla ihmisten seurassa, jos typerät ihmiset eivät hätistäisi siitä pois. (Menee muka karvoja tuulettimeen, pah!) Hertta arvostaa myös korkeakulttuuria ja tiedettä, ja on aina seurana jos luetaan ja etenkin jos luetaan tenttikirjaa tai askaroidaan gradua. (Lekottelu kirjan tai lehden päällä luo kuvaa älykkäästä hallitsijasta.) Tieteen arvostuksesta kertoo sekin, että aikanaan pääsykoekirjani toimi myös prinsessallisena hampaidenteroitusvälineenä.

Kaksostelua vuodelta 2008.

Kuten sanoin, kissat ovat kaksosia. Ne tekevät kaiken kahdestaan. Ne viettävät aikaa synkronoiduissa kissa-asennoissa. Ne tuijottavat yhdessä ulos. Ne tulevat syömään yhdessä. Ne nukkuvat yhdessä. Ne peseytyvät yhdessä. Nyt tähän kaksosrakkauteen on kuitenkin tullut ryppy. Hertta oli eilen eläinlääkärissä (ei mitään vakavaa, onneksi). Jostain syystä Unto on mennyt Hertan lääkärikäynnistä ihan tolaltaan. Se on nyt vuorokauden sähissyt Hertalle. Ilmeisesti se kuvittelee kateellisena, että Hertta on käynyt huviretkellä tai sitten lääkärissä käytetty puhdistusneste on vienyt mennessään Hertan ominaishajun. Hertta on ihmeissään, tuijottaa vaan rumia puhuvaa veljeään silmät ymmyrkäisinä. Yleensä se on Hertta, joka pitää jöötä.

Seuraan tilannetta ymmälläni. Aluksi ajattelin, että kyse on hetkellisestä erehdyksestä. Arvelin, että Unto kuvittelee, että Hertan tilalle tuotiin toinen kissa. Nyt tilannetta on kuitenkin jatkunut jo vuorokauden verran. Onko kellekään muulle kissanomistajalle käynyt näin, että parhaat kaverukset yhtäkkiä muuttuvatkin vihamiehiksi? Kauanko tätä sähinää pitää katsella?

Vinkkejä ylioptimistisille banaaninhamstraajille

Oletko se tyyppi, joka ostaa helkutinmoisen määrän tarjousbanaaneja alkuviikosta ja havahtuu loppuviikosta siihen tilanteeseen, että hedelmäkulhossa retkottaa muutama mustunut ja pehmentynyt suikura? Minä olen. Siksi olenkin kehitellyt reseptejä jo parhaat päivät nähneistä banskuista. Leipomiseen tuollaiset vähän elämän kolhimat yksilöt ovat parhaimmillaan, vaikkei niitä viitsi enää aamujogurtin päälle siivuttaakaan. Tässäpä banaanipannukakun ja banaani-mantelimurukakun ohjeet kaikille hajamielisille tarjousrohmuille.

Banaanipannukakku (eli bannukakku, höhhöö), 16 palaa

Banaanipannaria tein eilen ensimmäistä kertaa, sillä havaitsin banaanien lisäksi maidonkin vetelevän viimeisiään. Inspiraatiota hain mm. Pihiltä naiselta ja peruspannarireseptistä. Sokeria olisi saanut olla vähän vähemmän, mutta pistän alkuperäisen reseptin tähän. Vähentäköön kukakin makeutta makunsa mukaan.

3 munaa
1 ½ dl ruskeaa sokeria
7 dl maitoa
2 banaania huolelliseseti muussattuna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
½ dl sulatettua voita/margariinia

Sekoita kaikki ainekset yhteen (jos on viitseliäs eikä piittaa tiskin määrästä, voi ensin sekoittaa toisessa kulhossa yhteen märät ja toisessa kuivat aineet ja sitten sekoittaa kaikki aineet yhteen).

Suojaa pelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille.

Paista 225°c:ssa n. 30 min. Tarjoile esim. kermavaahdon kanssa.

Banaani-mantelimurukakku

Tämän resepti juontaa juurensa jo edesmenneeseen Voisilmäpeliä-blogiin ja sen banaanimuffinseihin, joita olen tehnyt aika usein. Koska yhtenä marraskuisena sunnuntaina en jaksanut täytellä muffinsivuokia, päätin tehdä reseptin pohjalta kakun. Kuivakaappini oli kuitenkin vähän nuiva eikä kaikkia aineksia löytynyt, joten sovelsin aika vapaalla kädellä. Kakusta tuli kuitenkin oikein mainio!

3 ½ dl vehnäjauhoja

1 1/4 tl leivinjauhetta

½ tl soodaa

1/4 tl suolaa

1 tl kanelia

½ tl jauhettua inkivääriä

ripaus jauhettua muskottipähkinää

2 kypsää banaania

1 muna

1 dl (ruoka)kermaa

1/2 dl voisulaa

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Murupäällinen:

1 dl mantelirouhetta

3/4 dl kaurahiutaleita

1/2 dl sokeria 

3 rkl vehnäjauhoa

1/4 tl leivinjauhetta

2 ½ rkl voita

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda ja mausteet keskenään. Muusaa banaani ja sekoita se munan, kerman, voisulan ja sokereiden kanssa. Lisää tähän kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Valmista murupäällinen: leikkaa voi pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki kuivat aineet ja nypi voi joukkoon.

Korppujauhota pienehkö kakkuvuka ja kaada taikina vuokaan. Ripottele lopuksi taikinan päälle murupäällinen.

Paista 175-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Nänänänänänänänänänänä...

... Batman on vieraillut blogissani.

Huono sängyssä

Arjessa uni muuttuu kaurapuuroksi, halvaksi ja terveelliseksi. Pitää nukkua kahdeksan tuntia, että on pirteä, mutta kuudellakin tunnilla pärjää. Vähän niin kuin hyvä puuro on keitetty maitoon, mutta veteen keitettykin menettelee. Lomauni taas on luksusunta, jonkun muun kattama aamiaispöytä. Vaikka unirytmin sekoittaminen kirpaisee kuin kohtuuttoman hintainen brunssi, niin kerrankos sitä täällä eletään ja rairai. Luksus on luksusta ja arjessa sitten säästellään.

Omat uneni ovat olleet syksyn sekaisin. Illalla uni saapuu vasta reilusti keskiyön jälkeen ja aamulla en osaa enää nukkua. Ennenhän tämä ei ollut mikään ongelma: aamuisin saatoin hyvinkin nukkua vaikka maailman tappiin, jos vaan arki antoi myöden. Ja opiskelijan arki usein antoi. Olen useasti uinaillut autuaasti aamuluentojen yli. Pakollisiin menoihin olen saanut aina karistettua unihiekat silmistä, mutta jos hallaa on aiheutunut vain minulle, niin torkkukäsi on käynyt ahkeraan. Vaan eipä käy enää. Ei siksi, että moraalini olisi jotenkin suunnattomasti kasvanut vaan siksi, että herään nykyään viimeistään kahdeksalta, eikä uni vain enää tule. Se on kuulkaas yksi ripsraps tai valonväläys aamulla ja tämän tytön silmät aukeavat. 

Tiedän kyllä, että tämä on pientä monien muiden univaikeuksiin verrattuna. Oma ongelmani parantuisi, jos saisin vieteltyä itseni sänkyyn vähän aikaisemmin. Arkena ei ole mitään järkeä kukkua pikkutunneille. Mutta en vaan malta. Mitä jos, maailmalla tapahtuu jotain järisyttävää? (Yökyöpelyyteni ansiosta tiesin Michael Jacksonin kuolemasta heti!) Mitä, jos joku päivittää jonkun tosi jännän jutun fabossa? (Ensimmäinen tykkäys on niin mun!) Mitä, jos jään paitsi hurjista juonenkäänteistä? (Parempi vaan kahlata ne sata sivua nyt tai katsoa vielä kolme jaksoa Gossip Girliä!) Viimeistään viikonloppuna kaikki kostautuu ylenpalttisella unimässäilyllä. Vedän kunnolla ranttaliksi. Tukevat perjantaipäikkärit myöhäisiltapäivällä ja kukkumista reilusti lauantain puolelle. Vaikkei aamulla uni maistuisikaan, niin päivällä uni on mannaa. Sunnuntaina ei ihmisten aikaan väsytä kuulkaas yhtään.

Vinkkejä kaivataan. Miten yökyöpeli saa itsensä patistettua sänkyyn ennen kuin muuttuu kurpitsaksi? Miten olla vetämättä uniaan viikonloppuna överiksi? Mikä on paras keino selvitä viiden tunnin unilla? Pitääkö hirsiä vetää puritaanisesti kympistä kuuteen vai saako vähän rönsyillä?

Hähäh, otsikosta huolimatta ei ollut mitään seksijuttuja. Ähäkutti!