Tekstikooma, kuva-ahdistus

Pahoittelen syvästä hiljaisuudesta niiltä, jotka tätä blogia lukevat (eli ilmeisesti en keneltäkään, anyone?). Kävi nimittäin niin, että aloitin tammikuun alussa harjoittelijana erään julkishallinnollisen organisaation verkkoviestinnässä. Tämä tarkoittaa sitä, että nakutan hulluna tekstiä päivät pitkät ja yritän epätoivoisesti saada kehnoilla valokuvaajan lahjoillani jotain suhrua nettiuutisiin. On ollut hurjan opettavaista, hurjan kivaa, hurjan jännää ja ihan vähän uuvuttavaa.

Uupumus näkyy siinä, että kotona ei jaksa nakuttaa eikä kuvata yhtään. Ajattelunkin laita on vähän niin ja näin. Esimerkiksi tänään kävelin kotiin ja ihmettelin, miksi maassa on helkkaristi karkkia. Sitten muistin, että olin juuri tuupannut nettiin uutisen penkkareista. Rairai.

Ihan kiusallanikaan en pistä tähän mitään kuvaa. Nih!

Uudenvuodenlupaus: enemmän elämää

Kuva: Anthony Cramp

Vuosi vaihtui hyvässä seurassa herkutellen ja kuohujuomaa nautiskellen. Valamani tina näytti laivalta, tiedossa on siis matka tai onnellinen vuosi. Avioliiton satamaan purjehdittiin viime vuonna, joten ehkäpä tina kuvastaa yhteisen matkan onnellista jatkumista. Mies tosin valoi tinastaan selvän Kiinan kartan, joten ehkäpä yhteinen matka vie sinne. Tai sitten tinamöntti symboloi miehen kiinan kielen opintojen alkamista.

Uudenvuodenlupauksen teimme miehen kanssa vuoden ensimmäisen päivän kääntyessä iltaan. Arjessa urautuu helposti tuttuihin ratkaisuihin. Herkkupäivänä tehdään pizzaa ja huvitteluksi kelpaa hölmö höttöelokuva. Kiireessä tulee usein kokattua iänikuista makaronilaatikkoa ja jauhelihakeittoa, vaikka tahtoisikin maistella uusia makuja. Aluksi mietimme, että joka kuukausi voisi kokeilla jotain uutta harrastusta, reseptiä tai ajanvietettä. "Jokin uusi" kuulosti kuitenkin kovin epämääräiseltä ja siltä, että pahimmassa tapauksessa kuittaisimme laiskuuksissamme uuden kokeilemisen käväisemällä ruokaostoksilla jossain muualla kuin lähimarketissa. Mietimme myös jonkinlaista teemavuotta, mutta jotenkin yhden asian parissa askaroiminen koko vuoden ajan vaikutti uuvuttavalta. Mitä, jos kotimaisen kauran käyttäminen tai kissanäyttelyiden seuraaminen rupeaisi kyllästyttämään jo maaliskuussa?

Aikamme pähkäiltyämme päätimme miehen kanssa valita joka kuukaudelle jonkin teeman. Pääsemme kokeilemaan kahtatoista uutta asiaa eikä kuukaudessa ehdi leipääntyä, jos teema ei osoittaudukaan huippumenestykseksi. Teemaksi sopii mikä vain esimerkiksi maa, aikakausi, taidesuuntaus, kirjallisuus, liikuntalaji tai vaikkapa kaupunki. Ideana on tutustua teemaan mahdollisimman monelta eri kantilta. Esimerkiksi, jos valitsisimme teemaksi pyöräilyn, voisi konkelin polkemisen lisäksi tutustua pyöräilyn historiaan, kokeilla yksipyöräisellä tai tandemilla ajamista ja opetella korjaamaan pyörää. Tärkeintä on, että opimme tai ainakin kokeilemme kuukauden aikana jotain uutta. Ajatuksena on valita teema aina edellisen kuun lopussa. Valmiiksi suunniteltu lista tuntuu rajoittavalta ja hankalaltakin: nyt voisi tuntua loistavalta idealta nimetä elokuu matkailukuukaudeksi, mutta voi olla että työ- tai rahatilanne ei silloin sallikaan äkkilähtöjä.

Tammikuun teemaksi valitsimme tinan ennustaman Kiinan. Mies aloittaa kiinan opinnot ja samalla minäkin ajattelin tutustua kirjoitusmerkkien saloihin. Lisäksi tarkoitus on tutustua Kiinan kulttuuriin mahdollisimman monipuolisesti. Ajatus olisi ainakin kokkailla kiinalaista ruokaa, lainata maata käsittelevää kirjallisuutta kirjastosta, opetella maalaamaan kirjoitusmerkkejä ja tutustua maahan dokumenttien ja elokuvien avulla. Harmi, että Tampereen Vapriikin terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet -näyttely meni jo. Siihen olisi ollut mielenkiintoista tutustua.

Teemoista tulee varmasti postailtua vuoden ympäri, mutta ainakin joka kuun lopussa (tai seuraavan kuun alussa) olisi tarkoitus kirjoittaa jonkinnäköinen yhteenveto siitä, mitä kuun aikana on tullut puuhattua. Myös uudesta teemasta tulee varmasti kirjoiteltua kuun alussa. Yritän muistaa lisätä postauksiin enemmän elämää -tunnisteen.

Millaisia uudenvuodenlupauksia olet tehnyt? Ovatko lupaukset pitäneet? Mitä mieltä olet tällaisesta elämyslupauksesta?

Hippavarpaat

Kävipä niin, että joulunvieton humussa meikkipussi (ja lähes kaikki muukin mukaan pakattu omaisuus) jäi vanhoille kotikonnuille. Lahjat sentään muistettiin ottaa mukaan. Olenkin nyt joulupäivästä saakka kärvistellyt ilman meikkejä. Ei sillä, että lomalöpsyillessä olisin meikkiä hirveästi kaivannut, mutta muutaman kerran olisin mielelläni naamaani paklannut. (Jepjep, olin se tyyppi, joka meikittä ja tukka länässä kiisi eilen joulualessa. Terveisiä vaan kaikille tyylikkäille kanssashoppaajille!)

Kynsilakkavalikoimista löytyi L’Oréalin korallinpinkkiä ja halppisglitteriä.

Koska muita meikkejä ei nyt ole, kaivoin esiin kynsilakkavarastoni. Käsien kynsiä en jaksa lakkailla kovin usein, sillä niistä lakka kuluu kovin nopeasti. Varpaat sen sijaan saavat lakkaa pintaansa useammin ja varpaiden kanssa rohkenen kokeilemaan vähän hurjempiakin värileikkejä. Varpaankynteni ovat vain minua varten. Olen ehkä vähän pölhö, mutta hihittelen sille, että kaiken konservatiivisen ja neutraalin vaatetuksen alta löytyy turkoosia kynsilakkaa.

Uuden vuoden överit hippakynnet

Koska naamani tila on mitä on, kompensoin tilannetta övereillä barbiepinkeillä glittervarpaankynsillä. Näillä kelpaa juhlistaa vuodenvaihdetta. Niitä on myös huippua tuijotella, kun ensi vuonnakin arkiseen aamusuihkuun pitää raahautua vähän liian aikaisin. 

Potkut joulumauille

Olen ehkä ainut ihminen, joka on vilpittömän innoissaan lanttulaatikosta. Se on suurinta herkkuani ja olen yksinoikeudella valmistanut sen joulupöytään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 14-vuotiaasta saakka. Valitettavasti ikisuosikkikin alkaa kyllästyttää, kun sitä ahtaa napaansa viikon verran. Yhtäkkiä huomaa kaipaavansa jotain kieltä polttavan tulista ja lempeistä joulumauista poikkeavaa. Näin jo alkusyksystä Nigellan Devilishly Good -jakson ja siitä asti olen ajatellut jaksossa valmistettua Jumbo Chili Sauce -dippiä, johon käytettiin säilöttyjä grillattuja paprikoita. Itse olen aina tehnyt tortilladipin tomaateista, joten ajatus jäi kytemään mieleeni. Eilen sitten sattumalta löysin Lidlistä säilöttyjä paprikoita ja chilihimoissani pääsin testaamaa soosin valmistusta. Vähän tietysti muuntelin reseptiä, sillä ainakin alkuperäisen reseptin öljyn määrä tuntui kovin hurjalta. Alkuperäisen reseptin löysin Me, My Food and I -blogista.

Jumbo Chili Sauce

n. 200 g säilöttyjä grillattuja paprikoita (esim. Lidl)
3 punaista chilipalkoa siemenineen
1 valkosipulin kynsi
muutama korianterin lehti
tippa sitruuna- tai limemehua
½ tl suolaa
1 tl sokeria
¼ dl rypsiöljyä

Valuta ylimääräinen neste paprikoista (tässä ei tarvitse olla kovin tarkka, mutta paprikoiden sisälle jää helposti iso määrä nestettä, joka kannattaa kaataa pois). Poista chileistä kannat ja kuori valkosipulin kynsi. Lohko chilit ja valkosipulin kynsi muutamaan osaan. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja survo tasaiseksi sauvasekoittimella. Anna kastikkeen maustua tovi jääkaapissa ja tarjoa vaikkapa tortillalastujen dippinä.

P.S. Pahoitteluni blogihiljaisuudesta. Kävi tietenkin niin, että joulun alla sairastuin vielä uudestaan ja joulu- ja opiskelukiireiden ja taudin uuvuttamana aikaa ja innostusta bloggaukselle ei oikein löytynyt.

Pöhinää!

Ylen lukijat valitsivat vuoden sanaksi pöhinän. Oiva sana, ainakin kun sitä vertaa muihin tarjokkaisiin kuten natsitorttuun ja kestävyysvajeeseen. Ylen mukaan alun perin huumausaineen lempinimenä tunnettu vuoden sana on alkanut merkitä kohinaa sosiaalisessa mediassa. Itse yhdistän pöhinän muuhunkin hyväntuuliseen meininkiin ja kuhinaan, ehkä jopa takavuosien hittiin hyvään pössikseen. Pöhinällä on tosiaan alkujaan tarkoitettu amfetamiinia ja pöhinää on pidetty yleensä päihteisiin liittyvänä hedonistisena kokemuksena. Vaikka sekä pöhinällä että pössiksellä on päihdemenneisyytensä, ovat laitakaupungin kaverit nykyään ihan salonkikelpoisia. Hyvää pöhinää mainostavat niin Leijonat kuin Aalto-yliopisto,ja Raxu remppaa elämäänsä pössis kohillaan.

Sanaston kehitys on kiehtovaa. On hassua, miten pienen piirin slangi-ilmaukset löytävät tiensä koko kansan huulille. Samalla sanojen merkitys ainakin jossain määrin muuttuu, vaihtuu tai laajenee. Usein käy niin, että muotisanan käyttäjä ei lopulta tiedä tuon taivaallista alkuperäisestä merkityksestä. Tuskinpa Aalto-yliopistokaan aikoo nostaa Suomea murroksesta hyvillä huumeilla. 

All i want for christmas...

Hei Joulupukki!

Olen ollut koko vuoden tosi kiltisti, olen tehnyt ahkerasti töitä ja opiskellut tunnollisesti. Toivottavasti olet ehtinyt rentoutua ennen joulukiireitä. Tänä vuonna tahtoisin joululahjaksi kalenterin ensi vuodelle, jotta voisin ensi vuonnakin olla suunnitelmallinen ja muistaisin tehdä asiat ajoissa. Toivon myös uutta avaimenperää sekä työ- että kotiavaimille, sillä nyt molemmissa on ruma mainosrinkula. Lapsena sain joka vuosi uuden pyjaman, mutta nyt aikuisena et ole muistanut minua pitkään aikaan tällaisella pehmoisella paketilla. Osaisin arvostaa sitä nyt paljon enemmään kuin parikymmentä vuotta sitten. Pehmeään pakettiin voisi kääriä myös villahuovan. Vaikka 50-luvun arkkitehtuuria arvostankin, niin talvella täällä on aika vetoisaa. Tarvitsisin kovasti uuden lompakon, sillä tämänhetkisen rahapussin reunat ovat rispaantuneet ja kolikot ovat vaarassa tippua. Lapsena sain usein muumikirjoja ja nyt aikuisena ne ovat edelleen rakkaita. Tahtoisinkin siis tutustua tarkemmin Tove Janssonin elämään.

Lahjoja enemmän toivon kuitenkin lämmintä joulutunnelmaa ja oiken rauhallista juhlaa kaikille. Toivon yhdessäoloa rakkaimpien kanssa ja kiireettömyyttä. Toivon myös Joulupukille iloista joulunodotusta ja poroille hyvää lentosäätä!

Terkuin

jouluaaton nimpparisankari Eeva

(Tällä kirjemallilla sain lapsena parhaat lahjat. Tosin silloin kuvat liimattiin lelukatalogista kirjepaperille ja perustelut taisivat olla pikkuisen ontuvammat. Nykyään myös ihan oikeasti toivon enemmän rauhaa ja rakkautta kuin materiaa.)

Hyvää hömppää (saa suositella!)

Luen mä muutakin kuin hömppää.

Vaikka olen muka sivistynyt lukija ja olen lukenut opintojenkin takia aikamoisen kasan klassikoita, rakastan hömppäkirjallisuutta. Sohvannurkka, kuppi teetä ja parisensataa sivua romantiikkaa, muotia, hölmöilyä ja töpeksintää on paras tapa viettää hyistä talvi-iltaa. 

Vaadin kuitenkin hömpältäni paljon. En kestä mitään päälle liimattua ja epäaitoa, oli sitten kysymys juonenkäänteistä, dialogista tai muotisuunnittelijoiden viimeisimmän laukku-uutuuden hehkuttamisesta. Se mikä sopii New Yorkiin tai Lontooseen, ei välttämättä istu Helsinkiin.  Tiettyyn pisteeseen epäuskottavuuden voi niellä, mutta typerintä mitä voi suomalainen chic lit -kirjailija tehdä on kopioida Manhattanin kuuluisaa ja rikasta sinkkueliittiä Kluuviin. Toinen inhoamani asia on pakonomainen merkkiviljely. Toki on olemassa luksusmerkkejä, jotka ovat ikuisia ja joilla on runsaasti statusarvoa, mutta muoti vaihtuu nopeasti. Kirjoitushetken keväällä jokin tietyn merkin tietty huivi tai laukku voi olla suuressa huudossa, mutta todennäköisesti sitä ei muista enää kukaan siinä vaiheessa, kun kirjan kirjastosta lainaa. Muoti vaihtuu, mutta tyyli on ikuista kirjojenkin sivuilla.

Hömppäaddiktina en suostu lukemaan mitä tahansa roskaa. Kirjasta haistaa äkkiä, jos se on sutaistu dollarin kuvat silmissä vilkkuen. Moni varmasti uskoo muotisanoilla höystetyn päältä kauniin romanssin myyvän, vaikka sisältö on ehtaa silkkoa. Haluan kuitenkin uskoa, että huonosta maineestaan huolimatta chic litin lukijakunta arvostaa laatua ja karsastaa ilmiselvää rahastusyritystä sellaiseen törmätessään. Minä ainakin haluan eheän juonen (vaikka loppuratkaisun arvaisikin ensimmäisen luvun jälkeen) ja hiottua tekstiä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huomata, miten Matias lipsahtaa vahingossa Markukseksi tai miten aikajänne ei millään ilveellä täsmää. Luen hömppää usein puolella silmällä ja nopeasti, joten en tahdo jäädä ihmettelemään tökeröitä juonikuvioita tai selittämättömiä repliikkejä. 

Eniten minua kuitenkin ärsyttää, jos tarinan sankaritar on täysi idiootti. Höpsön, tuhlaavaisen, huonotapaisen, myöhästelevän, itsekriittisen, ujon, itsekkään, itsensä nolaavaan ja huonoon työhön jumittuneen päähenkilön kelpuutan mielelläni, jos hänen luojallaan on ollut kyky kirjoittaa hahmo lämmöllä ja pilke silmäkulmassa. Minun ei tarvitse samastua päähahmoon, vaan riittää, että hahmo on jollain tavalla inhimillinen. Jos päähenkilö on aivoton paperinukke, jonka punatuilta huulilta valuu kornia saippuaoopperadialogia, lopetan kirjan lukemisen siihen paikkaan.

Minulle hömpän ehdoton kuningatar on Bridget Jones. Olen lukenut Bridgetteni useammin kuin kerran ja ihailen Helen Fieldingin kykyä kirjoittaa viiltävän hauskasti ja lämpimästi. Odotan vähän kauhunsekaisesti sitä hetkeä, kun saan käsiini Mad About the Boyn. Pelkään, että menetän lempihahmoni ja toisaalta taas tahdon kiihkeästi tiedää mitä hänelle tapahtuu. Mitä jos vihaan viisikymppistä sankariani? Mitä jos menetän uskoni hyvään hömppään? Suositelkaa mulle hyvää hömppää!