Tässä kodinhengetärhuurussa melkein muutuin kivaksi ihmiseksi, sellaiseksi joka jakelee pullaa tuntemattomille naapureille keittiön ikkunasta. Mies tuli myöhään kotiin ja sanoi, että meidän ikkunan alla korjataan pyörää aika kireissä tunnelmissa. Samastuin tilanteeseen, yhdentoista aikaan lokakuisena sunnuntai-iltana ei ole kivaa paikkailla mielitiettynsä konkelia.
Hetken aikaa ajattelin, että hitto, vien kärhämöivälle pyöränkorjaajapariskunnalle pullaa. Pulla jos mikä rauhoittaa tilannetta. Olin jo käärinyt kaksi kauneinta korvapuustia sievään lautasliinaan, kun nolous iski. Mitä jos ne karppaavat tai ovat vegaaneja? Mitä, jos ne muuten vaan vastustavat korvapuusteja (sellaisiakin ihmisiä eittämättä on olemassa)? Mitä ne ajattelevat, jos joku naapuri tuo niille pullaa kotilegginssit jalassa? Hullunahan ne pitävät. Ajattelevat, että se alakerran nainen on vähän outo.
Minä haluaisin olla se kiva pullanainen, mutten uskalla. Miksi on niin pirun hankalaa ja nolottavaa olla kiva tuntemattomille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti