Suuri kurpitsahuijaus

Tiedättehän te kurpitsat, nuo ovelat veijarit. Niillä on tapana muuttaa muotoaan. Ovat ensin ihan vaan viattomia oransseja möllysköitä ja sitten pienen bibbidibobbidiboo-tuunauksen jälkeen muuttuvat vaunuiksi. Itse sain eilen kurpitsakeiton muuttumaan kebabiksi.

Kurpitsa, tuo ovela kasvis.

Eilinen oli kaiken kaikkiaan vähän huono päivä; maanantai ja muutenkin nihkeää. Törmäsin kaupassa hokkaidokurpitsaan ja ajattelin lihattoman lokakuun kunniaksi piristää itseäni oikein samettisella ja huikeanvärisellä kurpitsasopalla, vaikken aktiivisesti lihattomaan lokakuuhun osallistukaan. Olen nuorempana ollut useamman vuoden kasvissyöjä, joten tällaiset sopathan minulta onnistuvat. Niin ainakin kuvittelin.

Kurpitsa oli kaikin puolin söpö. Vertasin sitä jopa oranssiin huopaan kääriytyneeseen kissaani ja kyllä, olivat kuin kaksi marjaa tai no kaksi kurpitsaa. Valitettavasti tästä ei ole kuvamateriaalia. Lopulta kuitenkin lohkoin kurpitsan ja laitoin sen uuniin paahtumaan. Tässä vaiheessa se näytti vielä kovasti kurpitsalta.

Uunista tultuaan kurpitsalohkot olivat kauniita. Pistin sopan tulille. Vaan kun päästiin maistamaan, niin eipäs soppa maistunutkaan yhtikäs miltään! Olin niin vihainen. Päivä oli muutenkin mennyt enemmän ja vähemmän plörinäksi, joten olin odottanut keitolta paljon. Sen piti olla ongelmanratkaisukeitto, oranssia samettia syksyn harmauden keskellä. Keitto ei varsinaisesti ollut pahaa, mutta olin niin kiukkuinen, etten voinut syödä sitä. Mokoma kurpitsanlurjus. Olin luullut sitä ystäväksi. Vaan sepäs oli huijannut minua. Myöhäisiltaan mennessä kurpitsakeitto oli muuttunut pitakebabiksi. Tosin eräällä prinssi uljaalla saattoi olla tässä sormensa pelissä...

Bibbidi Bobbidi Boo!